Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Elinikäisen oppimisen kampanja kannustaa kehittymään

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 17.9.2012 14.27
Uutinen

Elinikäisen oppimisen kampanjaa vietetään tällä viikolla. Kampanja kannustaa oman osaamisena ja itsensä kehittämiseen, ja sitä vietetään Unescon aloitteesta jo yli 50 maassa.

Tänä vuonna kampanjassa painotetaan nuorten yhteiskuntatakuuta ja aikuiskoulutuksen mahdollisuuksia työurien pidentämisessä ja vaikuttavan toiminnan mahdollistamisessa. Kampanjalla halutaan parantaa nuorten ja aikuisten mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen sekä painottaa tasavertaisuutta, välittämistä ja hyvää yhteistyötä.

Kampanjan päätapahtuma järjestetään Vanhalla Ylioppilastalolla keskiviikkona 19.9. klo 10-17. Opetusministeri Jukka Gustafsson jakaa vuoden oppijan, vuoden koulutusmyönteisen työyhteisön ja vuoden innostavan ohjaajan palkinnot klo 13.

Messutyyppisessä tapahtumassa on 40 näytteilleasettajaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tarjolla on asiaa opiskelusta ja työurista sekä itsensä kehittämisestä.

Muiden paikkakuntien kampanjaviikon tapahtumat löydät täältä http://www.innostuoppimaan.fi/2012/kavijalle/alueelliset-tapahtumat/

Lisätietoja: 
http://www.innostuoppimaan.fi/2012/

https://www.facebook.com/elinikainenoppiminen

 
Sivun alkuun