Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ensimmäisen tiedekasvatus-työpajan anti puntaroitavana otakantaa.fi-palvelussa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 1.10.2013 13.58
Uutinen

Millaisia oppimisen paikkoja tiedekasvatuksen näkökulmasta ovat esimerkiksi kirjastot, työpaikat, koti, luonto tai museot? Mitä muita koulun tai päiväkodin ulkopuolisia oppimisympäristöjä on ja millaisia kokemuksia niistä on? Helpottaako erilaisten tiedekasvatukseen liittyvien aineistojen digitointi niiden käyttöä koko maanlaajuisesti? Miten muuten tiedekasvatuksen saavutettavuutta voitaisiin parantaa?

Linjauksia tiedekasvatuskulttuurin kehittämiseksi valmisteleva työryhmä järjestää eri teemoista työpajoja, joiden herättämiä ajatuksia voi kommentoida myös otakantaa.fi –sivustolla. Ensimmäinen työpaja keskittyi koulun ulkopuolisiin oppimisympäristöihin liittyviin haasteisiin. Sen ideoita ja ehdotuksia voi kommentoida marraskuun loppuun asti.

Työpajassa todettiin mm., että ihmiset oppivat erityisesti uusimpaan tutkimukseen, tekniikkaan ja tieteeseen liittyviä ilmiöitä myös koulun ulkopuolella. Samanaikaisesti tieteen vaikutus ihmisten arkeen on entistä vahvempaa. Tutkimuksen ja tuotekehittelyn rooli hyvinvoinnissa on muuttunut keskeiseksi. Tiedekasvatuksen tärkeä päämäärä on kehittää uusia osaajia ja tutkijoita, mutta yhtä oleellista on kehittää tieteen ymmärrettävyyttä kaikkien kansalaisten keskuudessa. Työpajassa myös kysyttiin, miten lasten ja nuorten oppimisvalmiudet paranevat.

Tulevien työpajojen alustavat aiheet ovat tiedekilpailut, -kerhot ja -tapahtumat (7.11.), tiedekasvatus opettajankoulutuksessa (3.12.), opetussuunnitelman mukainen koulutyö (29.1.) sekä tiedekasvatus ja tiedotusvälineet, verkkoviestintä sekä sosiaalinen media (11.2.). Kustakin työpajasta avataan oma kommentointimahdollisuus otakantaa.fi:n Tiedekasvatushankkeen alla.

Työpajoissa ja niiden jälkeen kerättyjen ideoiden ja kommenttien pohjalta työryhmä laatii luonnoksen linjausehdotuksista. Ehdotuksissa tullaan käsittelemään mm. päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuvaa toimintaa, kerhoja ja leirejä, tiedekeskuksia sekä tiedekilpailuja ja -tapahtumia. Lopullisten linjausten on määrä valmistua toukokuussa 2014.

Otakantaa.fi-verkkopalvelussa kuka tahansa voi vaikuttaa esimerkiksi erilaisten hankkeiden valmisteluun tuomalla esiin ja kommentoimalla vireillä olevia asioita. Palvelussa voi käydä keskustelua hankkeista ja seurata niiden etenemistä.

 
Sivun alkuun