Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Haettavissa olevia avustuksia: joulukuu

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 1.12.2014 14.47
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee mm. koulutukseen, tieteeseen, kulttuuriin, liikuntaan ja nuorisotyöhön liittyviä hankkeita. Tarkemmat kuvaukset avustuksien käyttötarkoituksesta sekä hakuohjeet ja -lomakkeet löytyvät kunkin avustuksen yhteydestä.

Liikunta:

Urheiluakatemioiden valtionavustukset

Hakuaika päättyy: 5.12.2014

Avustuksilla tuetaan paikallisesti toimivien urheilun yhteistyöverkostojen eli niin kutsuttujen urheiluakatemioiden toimintaa. Valtionavustusta voidaan myöntää akatemiatoiminnan paikallisesta koordinaatiosta sekä urheilijoille tarjottavista asiantuntijapalveluista aiheutuviin kustannuksiin.

Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki)

Hakuaika päättyy: 12.12.2014

Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen.

Työllisyyttä edistävät liikunnan hankkeet (työllistämistuki seuroille)

Hakuaika päättyy: 12.12.2014

Valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen on varattu erillinen kertaluonteinen määräraha vuodelle 2015 työllisyyttä edistäviin liikunnan hankkeisiin. Hakijana voivat olla liikunta- ja urheiluseurat.

Liikunnan koulutuskeskusten valtionavustukset

Hakuaika päättyy: 18.12.2014

Haettavana ovat vapaan sivistystyön laatuavustus, vapaan sivistystyön kehittämisavustus, erityisen koulutustehtävän kehittämisavustus ja opintoseteliavustukset vuodelle 2015.

Liikunnan koulutuskeskusten liikuntapaikkojen ja vapaa-aikatilojen perustamishankkeet

Hakuaika päättyy: 31.12.2014

Avustuksia voidaan myöntää liikunnan koulutuskeskusten liikuntapaikkojen rakentamiseen, peruskorjaukseen, hankkimiseen ja varustamiseen.

Liikuntapaikkojen ja vapaa-aikatilojen perustamishankkeet

Hakuaika päättyy: 31.12.2014

Avustuksia voidaan myöntää liikuntapaikkojen rakentamiseen, peruskorjaukseen ja hankkimiseen sekä varustamiseen.

Liikuntapaikkojen rakentamista, ylläpitoa tai käyttöä palveleva tutkimus- ja kehitystyö

Hakuaika päättyy: 31.12.2014

Avustukset on tarkoitettu liikuntapaikkojen rakentamiseen, ylläpitoon ja käyttöön kohdistuvaan tutkimukseen ja kehittämiseen.

Nuoriso:

Avustukset nuorten tieto- ja neuvontatyöhön sekä verkkonuorisotyöhön

Hakuaika päättyy: 12.12.2014

Avustukset nuorten tieto- ja neuvontatyöhön ja verkkonuorisotyöhön vuodelle 2015.

Avustukset lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan

Hakuaika päättyy: 15.12.2014

Avustus on tarkoitettu lasten ja nuorten vapaa-aikoina tapahtuvaan toimintaan, jolla edistetään lasten ja nuorten tasapuolisia mahdollisuuksia osallistua säännöllisesti, pitkäjänteisesti ja laadukkaasti järjestettyyn harrastustoimintaan.

Toiminta voi olla joko kunnan, paikallisen yhdistyksen tai organisaation toteuttamaa toimintaa. Hakijat voivat tehdä yhteistyöhankkeita ja toiminta voi ylittää kuntarajoja tarpeen mukaan. Avustusta ei myönnetä kouluille, rekisteröitymättömille tai voittoa tavoitteleville yhteisöille eikä yksityisille henkilöille.

Avustukset hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanoon

Hakuaika päättyy: 15.12.2014

Määräraha lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012-2015 toimeenpanoon liittyvien valtakunnallisten nuorisotyöhankkeiden avustamiseksi. Avustusta voivat hakea yhdistykset, kunnat ja muut oikeustoimikelpoiset yhteisöt.

Kulttuuri ja kirjastot:

Kulttuuritilojen peruskorjaukset ja perustamishankkeet

Hakuaika päättyy 31.12.2014

Avustukset on tarkoitettu laissa tarkemmin määriteltyjen kulttuuritilojen peruskorjaushankkeiden rahoittamiseen.

Kirjastojen perustamishankkeet ja kirjastoautot

Hakuaika päättyy 31.12.2014

Aluehallintovirastot myöntävät vuosittain valtionavustusta kirjastojen perustamishankkeisiin ja kirjastoautojen hankintaan. Lähivuosiksi suunnitellut hankkeet on koottu opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain vahvistamaan rahoitussuunnitelmaan.

Yhteispohjoismainen kirjastoautotoiminta

Hakuaika päättyy 31.12.2014

Avustus myönnetään yhteispohjoismaiseen kirjastoautotoimintaan. Avustuksia voivat hakea kunnat/kunnalliset kirjastot, joilla on yhteispohjoismainen kirjastoauto.

 
Sivun alkuun