Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus sopi budjettikehyksistä ja julkisen talouden suunnitelmasta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.3.2014 13.11
Uutinen

Hallitus on 24. ja 25.3.2014 sopinut valtiontalouden kehyksistä sekä julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018. Päätöksen toteuttamisen keskeisiä toimenpiteitä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ovat oppivelvollisuusiän nostaminen ja korkeakoulujen hakijasuman purkaminen.

Oppivelvollisuusikää nostetaan 17 vuoteen vuodesta 2015 alkaen. Uudistus koskee koko ikäluokkaa. Näin tavoitetaan erityisesti ne nuoret, jotka eivät pääse koulutukseen perusopetuksen jälkeen. Työurien pidentämistavoitteen saavuttamiseksi puretaan korkeakoulujen hakijasuma. Korkeakoulutuksen aloituspaikkoja lisätään määräaikaisesti vuosina 2014—2015 tulevaisuuden kannalta oleellisilla aloilla. Esiopetus muutetaan velvoittavaksi. Tämän lisäksi aikuisten osaamisperustan vahvistamiseen kohdennetaan 10 milj. euroa sekä vuonna 2014 että 2015.

Vastuu ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta siirretään kokonaan valtiolle vuoden 2015 alusta. Kaikki ammattikorkeakoulut tulevat toimimaan itsenäisinä oikeushenkilöinä, joiden oikeushenkilömuoto on osakeyhtiö. Uudistuksen tueksi valtio on varautunut pääomittamaan ammattikorkeakouluja.

Valtio varautuu lisäpääomittamaan yliopistoja 3-kertaisesti yliopistojen keräämään yksityiseen pääomaan nähden, enintään 75 miljoonalla vuosina 2014 ja 2015 (150 milj. euroa).

Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustamisen myötä Suomen Akatemia voi tehdä ensimmäiset rahoituspäätökset v. 2015. Strategisten tutkimushankkeiden rahoitukseen on vuonna 2015 myönnettävissä n. 64 milj. euroa.

Perusopetuksen laadun parantamiseen kohdistettuja valtionavustuksia vähennetään 57 miljoonaa euroa. Valtio ei enää jatkossa osallistu oppilaitosten perustamishankkeiden rahoitukseen. Säästö valtiontaloudelle nousee vuoden 2015 noin 12 milj. eurosta 22 milj. euroon kehyskauden lopulla.

Olympiastadionin perusparannukseen myönnetään 40 milj. euroa rahoitusta vuonna 2014 ja vuonna 2015. Hallitus varautuu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden 2017 järjestelyjen rahoitukseen kehyskaudella.

Valtioneuvoston tiedote budjettikehyksistä ja julkisen talouden suunnitelmasta  25.3.2014

Tallenne kehysneuvottelujen tiedotustilaisuudesta 25.3.2014 valtioneuvoston verkkosivuilla

Hallituksen esitys julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2015–2018 on tarkoitus päättää valtioneuvoston istunnossa 3.4.2014, jonka jälkeen se annetaan eduskunnalle.

 
Sivun alkuun