Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus sopi valtiontalouden kehyksistä ja lisäbudjetista

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.3.2012 11.29
Uutinen

Hallitus on sopinut valtiontalouden kehyksistä vuosille 2013–2016 sekä vuoden 2012 lisäbudjetista. Hallitus painottaa erityisesti nuorten auttamista kiinni työelämään ja sopi siihen liittyen mm. yhteiskuntatakuun toteutuksesta. Säästöjä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toteutetaan yhteensä noin 138 miljoonaa euroa, joista suurin osa tulee eri indeksien jäädyttämisestä.

Kehyspäätöksen mukaiset sopeutustoimet kohdistuvat sekä valtion tuloihin että menoihin. Veronkorotuksia toteutetaan 1,5 miljardilla eurolla ja menosäästöjä 1,2 miljardilla eurolla.

Suurimmat säästöt kohdentuvat kuntien valtionosuuksiin, joita vähennetään asteittain siten että taso vuonna 2015 on 520 miljoonaa alempi. Toisaalta hallitus suuntaa kunnille merkittävästi tukea. Hallitus myös arvioi yhdessä kuntien kanssa, voidaanko kuntien velvoitteita vähentää ja normeja joustavoittaa.

Yliopistoindeksi ja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla valtionosuusindeksi jäädytetään vuodeksi 2013.

Yhteiskuntatakuulla torjutaan nuorisotyöttömyyttä

Hallitus painottaa erityisesti nuorille suunnattujen toimenpiteiden tärkeyttä. Nuorten auttaminen koulutuksen ja oppisopimusten kautta kiinni työelämään on sekä kansantaloudellisesti että inhimillisesti yhteiskunnan arvokkaimpia tehtäviä, hallituksen tiedotteessa todetaan.

Poikkihallinnollinen nuorten yhteiskuntatakuu toteutetaan täysimääräisesti vuodesta 2013 alkaen. Tulevalla kehyskaudella 60 miljoonan euron vuosittaisesta lisäyksestä puolet kohdistuu työ- ja elinkeinoministeriön ja puolet opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle. Peruskoulun päättäneille nuorille luodaan koulutustakuu. Nuorten yhteiskuntatakuun lisäksi vuonna 2013 kohdennetaan 27 miljoonaa euroa ja vuosina 2014–2016 52 miljoonaa euroa toimenpiteisiin, joilla ohjataan ilman koulutusta olevia alle 30-vuotiaita nuoria ammatillisen tutkinnon suorittamiseen.

Nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön esitetään tasokorotusta siten, että määrärahan taso nostetaan 19,5 miljoonaan euroon vuosina 2013 - 2015 ja 11,5 miljoonaan euroon vuonna 2016. Määrärahalisäyksellä pyritään toiminnan turvaamiseen.

Myös vuoden 2012 lisätalousarviossa on useita työllisyyttä ja kasvua tukevia toimenpiteitä. Hallitus esittää työllistämis-, koulutus- ja erityistoiminen määrärahaan 24 miljoonan euron lisäystä. Samoin ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelupaikkojen määrärahoihin ehdotetaan korotusta.

Lisätalousarviossa ehdotetaan lisäksi määrärahojen lisäyksiä koulurakennusten ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden vuonna 2012 alkaviin korjaushankkeisiin yhteensä 30 miljoonaa euroa.

Opintotukeen tehdään kustannusneutraali uudistus, joka astuu voimaan vuoden 2014 alusta. Uudistuksen tavoitteena on lyhentää opiskelijoiden valmistumisaikoja parantamalla opintotuen kannustavuutta.

Poimintoja hallinnonalan kehyksistä

Esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä taiteen perusopetuksen laadun parantamista jatketaan kehyskauden aikana.

Perusopetuksen ryhmäkokoja pienennetään, aamu- ja iltapäivätoimintaa lisätään, kerhotoiminta vakiinnutetaan ja opiskeluhuoltoa vahvistetaan. Kehittämistoimiin kohdennetaan yhteensä 34,6 milj. euroa lisärahoitusta vuoteen 2015 mennessä.

Säästöjä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toteutetaan yhteensä noin 138 miljoonaa euroa, joista suurin osa tulee eri indeksien jäädyttämisestä.

Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön, kuitenkin niin että kotihoidontuki, yksityisen hoidon tuki sekä hoitoraha jäävät hallinnollisesti sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle.

Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuessa varaudutaan ateriatuen korotuksen (0,07 euroa) aiheuttamiin, noin 1,3 miljoonan euron lisämenoihin. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuessa varaudutaan niin ikään matkalippujen hintojen noususta aiheutuvaan kustannusten nousuun.

Taideyliopisto perustetaan vuonna 2013 yhdistämällä Sibelius-Akatemia, Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu.



Linkkejä

 
Sivun alkuun