Hallituskauden merkittävin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kehittämisohjelma käynnistyy

Opetus- ja kulttuuriministeriö 26.11.2019 13.00
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää varhaiskasvatukselle ja perusopetukselle Oikeus oppia – tasa-arvoinen alku opinpolulle -kehittämisohjelman. Vuosille 2020–2022 ajoittuva ohjelma on hallituskauden merkittävin varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen kohdistuva kehittämisen kokonaisuus.

Oikeus oppia -ohjelma koostuu perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämiseksi toteutettavista hankkeista. Hallitusohjelmaan kirjattuun perusopetuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelmaan varataan kolmen vuoden aikana 180 miljoonaa euroa ja varhaiskasvatuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelmaan 125 miljoonaa euroa.

Perusopetuksen laadun ja tasa-arvon kehittämishankkeessa kavennetaan ja ennaltaehkäistään sosioekonomisesta taustasta, maahanmuuttajataustasta tai sukupuolesta johtuvia oppimiseroja. Hankkeessa valmistellaan malli tasa-arvorahan vakiinnuttamiseksi vaikuttavaksi osaksi perusopetuksen rahoitusta. Lisäksi vahvistetaan oppimisen ja koulunkäynnin tukea sekä lukutaitoa. Alueellista eriarvoistumiskehitystä ennaltaehkäistään.

- Suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivi on peruskoulu, joka takaa kaikille taustaan katsomatta yhdenvertaisen mahdollisuuden oppia elämässä tarvitsemansa taidot. Perusopetuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelman tavoitteena on varmistaa, että suomalainen peruskoulu onnistuu jatkossakin tärkeimmässä tehtävässään, eli takaamaan jokaiselle lapselle yhdenvertaisen oikeuden oppia, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Hankkeella tuetaan lähikouluperiaatetta. Samalla pienennetään myös perusopetuksen ryhmäkokoja. Opetuksen laatua vahvistetaan muun muassa opettajien, johtajien sekä muun henkilöstön täydennyskoulutusmahdollisuuksien ja johtamisen valtakunnallisella kehittämisohjelmalla

- Perhetaustan vaikutus oppimistuloksiin on voimistunut Suomessa nopeasti. Vielä vuonna 2009 erot olivat OECD-vertailumaiden pienimpiä. Me tartumme nyt toden teolla toimeen huolestuttavan eriarvoistumiskehityksen pysäyttämiseksi, ministeri Andersson jatkaa.

Varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämishankkeessa toteutetaan varhaiskasvatukseen osallistumisasteen nostamista sekä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tukevia toimia. Lapsen oppimista ja hyvinvointia edistetään, ja kiusaamisen ehkäisyyn panostetaan. Samalla vahvistetaan lapsen kielenoppimisen tukea.

Osana varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämishanketta toteutetaan kaksivuotisen esiopetuksen pilotointi. Varhaista perustaitojen oppimista parannetaan luomalla esiopetuksesta ja perusopetuksen kahdesta ensimmäisestä vuosiluokasta nykyistä yhtenäisempi kokonaisuus. Lisäksi varhaiskasvatuksen johtamiseen valmistellaan valtakunnallinen täydennyskoulutusohjelma.

- Varhaiskasvatuksessa luodaan pohja lapsen myöhemmälle oppimiselle. Laadukas varhaiskasvatus on tehokas tapa tasata lasten perhetaustasta johtuvia oppimiseroja. Oikeus oppia -ohjelman myötä haluamme varmistaa, että jokaisella lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen yhdenvertaisesti koko maassa, ministeri Andersson sanoo.

Lisätietoja:

- Toimenpideohjelma: ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen, puh. 02953 30258
- Varhaiskasvatuksen kehittämishanke: opetusneuvos Kirsi Alila, puh. 02953 30365
- Perusopetuksen kehittämishanke: opetusneuvos Minna Polvinen, puh. 02953 30262
- Erityisavustaja Touko Sipiläinen, puh. 040 196 2292

Varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelma 

Kuvia tilaisuudesta (Flickr)

Koulutus Li Andersson Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus