Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kansalaisopistojen arviointi on valmistunut

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 7.6.2012 14.46
Uutinen

Kansalaisopistojen oppilaitos- ja ylläpitäjärakenteen arviointiraportti luovutettiin opetusministeri Jukka Gustafssonille 8. kesäkuuta. Arvioinnissa tarkastellaan, miten kansalaisopistot ovat toteuttaneet vuosina 2008-2012 vapaan sivistystyön kehittämisohjelmaan (KEHO) kirjattuja tehtäviä ja tavoitteita. Arviointi keskittyy siihen, miten rakenteelliset muutokset, vapaan sivistystyön lakiuudistukset ja oman toiminnan arviointi toteutuvat kansalaisopistoissa.

Kansalaisopistoissa toteutetut rakenteelliset muutokset koskevat pääasiassa opistojen yhdistämistä tai ylläpitäjämuutosta. Arvioinnin mukaan toteutetuista muutoksista löydetään kansalaisopistojen laadun ja saavutettavuuden kannalta enemmän hyötyjä kuin haittoja. Arviointiryhmän mukaan vapaan sivistystyön lainsäädäntöä pitäisi tarkastella uudelleen, jotta alueelliset ja paikalliset sivistystarpeet pystyttäisiin turvaamaan yhdistymistilanteissa.

Kansalaisopistot tekevät aktiivista yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa. Yleisin yhteistyökumppani on toinen kansalaisopisto. Yhteistyötä tehdään mm. käyttämällä yhteisiä opettajia ja tiloja sekä osallistumalla erilaisiin yhteistyöhankkeisiin. Arviointiryhmä pitääkin yhteistyötä yhtenä vaihtoehtona pienten kansalaisopistojen yhdistämisille.

Vapaan sivistystyön lakiin lisätyt koulutustavoitteet – hyvinvoinnin, monikulttuurisuuden, kansainvälisyyden ja kestävän kehityksen edistäminen – painottuvat vaihtelevasti kansalaisopistojen kurssitarjonnassa. Arviointiryhmä esittää koulutustavoitteiden
tukemista kansalaisopistojen yhteisillä kehittämisstrategioilla, joissa alueelliset ja paikalliset erityistarpeet otetaan huomioon.

Kansalaisopistot arvioivat ja kehittävät omaa toimintaansa ensisijaisesti asiakaspalautteen perusteella. Arviointiryhmä esittää systemaattisuuden lisäämistä kansalaisopistojen keskinäiseen arviointiyhteistyöhön ja arviointikäytäntöihin.

Kansalaisopistojen arvioinnin toteutti Koulutuksen arviointineuvoston nimittämä arviointiryhmä opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta. Arvioinnin ensimmäisessä osassa paneuduttiin kansalaisopistojen laatu- ja kehittämisavustuksiin sekä ylläpitämislupiin.

Arviointiraportti Kansalaisopistojen oppilaitos- ja ylläpitäjärakenteen arviointi. Osaraportti 2: Rakenteellisten muutosten, lakiuudistusten ja oman toiminnan arviointivelvoitteen toteutuminen pdf  (Koulutuksen arviointineuvoston sivuilla) 



 
Sivun alkuun