Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kiuru Opopäivillä: Opiskelijavalintoihin uudistuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 7.2.2014 13.02
Uutinen

Suomen opinto-ohjaajat kokoontuvat valtakunnallisille Opopäiville Seinäjoelle 6.-8.2.. Päivillä keskustellaan muun muassa uudistuvista opiskelijavalinnoista ja niihin liittyvistä palveluista. Opintopolku.fi-palvelu sisältää tietoa tutkinnoista, ammateista, opiskelusta ja koulutukseen hakeutumisesta. Nyt palvelu on käytössä toisen asteen koulutukseen hakeutumisessa, mutta kesällä palvelu laajenee kattamaan myös korkeakoulutuksen tarjonnan ja hakupalvelut. Syksyllä 2014 otetaan käyttöön ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen valtakunnallinen yhteishaku. Opetusministeri Krista Kiuru puhui perjantaina päivillä.

Korkeakoulut voivat syksystä lähtien myös varata opiskelupaikkoja ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevia ovat kaikki muut, paitsi suomalaisessa korkeakoulussa korkeakoulututkinnon suorittaneet tai korkeakoulupaikan syksyllä 2014 alkavasta koulutuksesta tai sen jälkeen alkavasta koulutuksesta vastaanottaneet. Hakijan kannalta merkityksellistä on siis se, että vasta tästä vuodesta lähtien tehtävät paikan vastaanottamispäätökset tulevat vaikuttamaan siihen, hakeeko hän mahdollisesti jatkossa uutta korkeakoulupaikkaa ensikertalaisten vai muiden hakijoiden joukossa.

- Opiskelupaikkojen varaamisella ensikertalaisille varmistetaan mahdollisimman monelle opiskelupaikka. Tällä hetkellä kolmasosa korkeakoulujen aloituspaikoista menee jo kokeneille hakijoille eli korkeakoulututkinnon suorittaneille tai korkeakouluissa jo paikan vastaanottaneille opiskelijoille. Turhan moni ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeva jää valitsematta.

- Tavoitteena on, että tulevaisuudessa yhteishauissa valitaan nykyistä enemmän ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevia. Alan ja suuntautumisen vaihtamiseen tulee olla muita reittejä. Vaikka hakemistavat muuttuvatkin, haluan korostaa, että opiskelupaikan vastaanottaneilla ja tutkinnon suorittaneilla tulee jatkossakin olemaan mahdollisuuksia hakeutua korkeakoulutukseen ja myös tulla valituksi. Tätä tärkeää periaatetta ei olle millään tapaa murtamassa, opetusministeri Kiuru painottaa.

Lieätietoja: erityisavustaja Esa Suominen, puh. 043 824 5668

 
Sivun alkuun