Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kulttuuritilojen peruskorjaamiseen ja rakentamiseen 4,1 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.2.2019 10.40
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tukea kulttuuritilojen perustamiskustannuksiin ja peruskorjauksiin tälle vuodelle yhteensä 4 080 000 euroa. Avustusta myönnettiin kaikkiaan 12 hankkeelle ja ne rahoitetaan Veikkauksen tuotoista.

Valtionavustukset on tarkoitettu kuntien kulttuuritoimintalain mukaisten kulttuuritoimintaa varten tarvittavien tilojen, valtionosuutta saavien museoiden, teattereiden ja orkestereiden tilojen sekä muiden valtakunnallisesti merkittävien kulttuuritilojen perustamis- ja peruskorjaushankkeisiin.

Suurimpia avustuksen saajia ja kohteita ovat jatkoavustus Kuopion kaupungin museon peruskorjaukseen ja laajennukseen (1 000 000 €), Nokian kirjasto- ja kulttuuritalon kultuuritilojen rakentamiseen (600 000 €) Lahden kaupunginteatterin peruskorjaukseen (460 000 €), Saimaan luonto- ja kulttuurikeskus Riihisaaren peruskorjaukseen (450 000 €) sekä Tanssin talon rakentamiseen (420 000 €).

Opetus- ja kulttuuriministeriö on sitoutunut rahoittamaan Tanssin talon rakentamista 6 miljoonalla eurolla ja nyt myönnetty avustus on ensimmäinen erä tähän tarkoitukseen.

Määrärahaa haki yhteensä 13 hanketta noin 13 miljoonalla eurolla. Avustuspäätösten pohjana on nelivuotiskaudeksi laadittu kulttuuritilojen rahoitussuunnitelma.

Lisätietoja:
- kulttuuriasiainneuvos Tiina Eerikäinen (opetus- ja kulttuuriministeriö), p. 0295 3 30081, 040 7221 321

Myönnetyt avustukset 2019 ja lisätietoja avustuksesta 

Kulttuuri Sampo Terho
 
Sivun alkuun