Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kuntodopingista tutkittua tietoa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 11.1.2012 10.31
Uutinen

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki pitää tärkeänä kuntourheiluun liittyvän dopingin ehkäisyä. Ensisijainen lääke on hänen mukaansa dopingia koskevan tutkimustiedon tuottaminen ja tiedon jakaminen sekä koulutus. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimus kuntodopingin käytöstä julkistettiin seminaarissa 11.1.

- Dopingin käyttäjät löytävät helposti aineista tietoa ja verkkokeskustelua aiheesta käydään vilkkaastikin. Mutta tutkitun tiedon puute on ollut myös dopingin käyttäjien ongelma, Arhinmäki totesi.

Ministeri Arhinmäki avasi Dopingista kansantauti? -seminaarin keskiviikkona Helsingissä. Opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämässä tilaisuudessa julkistettiin tuore tutkimus kuntodopingin käytöstä ja esiteltiin kaksi vuotta sitten käynnistettyä Dopinglinkki-palvelua.

Nuorisotutkimusseuran julkaiseman ja OKM:n rahoittaman Kuntodoping. Näkökulmia dopingaineiden käyttöön huippu-urheilun ulkopuolella -tutkimuksen keskeinen käsite on kuntodoping. Siinä motiivit eivät liity urheilumenestyksen saavuttamiseen. Tutkimuksen mukaan kuntodoping on käyttäjälleen ennen kaikkea väline kehollisten ja voimaan liittyvien tavoitteiden saavuttamiseksi.

- Dopinginkäyttöön liittyy siis tässäkin kilpailu, mutta menestystä tavoitellaan tyystin muilla areenoilla kuin urheilukentillä. Irvokasta on, että hyvinvointiin, terveyden ja työkyvyn edistämiseen tähtäävällä kuntoilulla voidaan dopingin käytön kautta päätyä aiheuttamaan itselle mittavia terveydellisiä ongelmia, Arhinmäki muistuttui.

Tutkijoiden mukaan kuntodoping on nähty tähän asti ensisijaisesti lääketieteen näkökulmasta terveysongelmana.

-Kuntodopingin voi nähdä lääketieteen kontrollista karanneena itsehoitona, tutkimuksen tekijät Mikko Salasuo ja Mikko Piispa toteavat.

Joillakin kuntoilijoilla dopingin käyttöä motivoi voiman ja lihasten hankinta työelämää varten, toiset voivat tavoitella menestystä vastakkaisen sukupuolen silmissä. Kuntodopingin avulla pyritään usein parempaan sosiaaliseen tai ammatilliseen menestykseen.

- Ovatko esimerkiksi erinomaisuuden eetokseen liittyvät epäkohdat ja vinoumat unohtuneet ja jääneet terveysparadigman alle? Käyttäjien näkökulmasta kuntodopingissa on usein terveysongelmien sijaan kyse elämänhallinnasta ja itsekurista, tutkijat pohtivat.

Tutkijat korostavat, että kansainväliset ja lajikohtaiset dopingsäädökset on tehty erilaisia kilpailuja varten. Kuntodopingissa ei ole kyse vilpistä tai urheilun moraalisten arvojen rikkomisesta. Tutkimuksessa tuodaankin esille kuntodopingin käyttöön liittyvää sosiokulttuuria.

Tutkimuksessa on tarkasteltu kuntodopingia käyttäjien lisäksi mm. heidän läheistensä, valvontaviranomaisten, dopingrikollisuuden sekä terveyskysymysten näkökulmasta.

Dopinglinkin palvelulle kysyntää

A-klinikkasäätiön ylläpitämä, OKM:n ja STM:n yhdessä rahoittama dopingaineiden terveysneuvontapalvelu Dopingilinkki avattiin kaksi vuotta sitten. Verkkopalvelusta etsii kuukausittain tietoa noin 2500 henkilöä. Sivustolla kokonaisuudessaan on vieraillut yli 40 000 kävijää.Neuvonnan ohella palvelu tuottaa koko ajan myös uutta tutkimustietoa dopingaineiden käytöstä.

- Terveysneuvontapalvelu on helposti kaikkien ulottuvilla oleva tapa löytää tutkittua tietoa ja kysyä nimettömästi kuntoilun dopingaineiden haittavaikutuksista, kertoo Jukka Koskelo A-klinikkasäätiön Dopinglinkistä.

Lisätietoja:

Kuntodoping. Näkökulmia dopingaineiden käyttöön huippu-urheilun ulkopuolella

Dopinglinkki -verkkopalvelu

 
Sivun alkuun