Koronavirus: valtioneuvoston  tietoa ja neuvontaa koronaviruksesta sekä thl.fi

Kysely näkövammaisille ja muille lukemisesteisille tarkoitettujen aineistojen tuottamisesta ja välittämisestä

Opetus- ja kulttuuriministeriö 29.1.2020 13.53
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää näkövammaisille ja muille lukemisesteisille tarkoitettujen saavutettavassa muodossa olevien aineistojen valmistamista ja välittämistä Suomessa sekä kappaleiden välittämistä Euroopan talousalueella ja kolmansiin maihin. Kysely on avoinna lausuntopalvelussa 28.2.2020 asti.

Tekijänoikeuslakiin (404/1961) tehtiin vuonna 2018 muutos, joka edistää saavutettavassa muodossa olevien aineistojen tarjontaa Euroopan talousalueella ja kolmansissa maissa. Muutoksen taustalla olivat kansainvälinen Marrakeshin sopimus ja EU:n lukemisestedirektiivi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää tietoja valtuutettujen voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tekijänoikeuslain 17 b-d § nojalla valmistamista kappaleista, menettelytavoista aineistojen jakelussa, kokemuksista yhteistyöstä sekä havaintoja ja ehdotuksia toimintatapojen kehittämisestä.

Valtuutetulla yhteisöllä tarkoitetaan laajasti yhteisöjä, jotka tuottavat näkövammaisille ja muille lukemisesteisille palveluja koulutuksen, opettajankoulutuksen, yksilöllisesti mukautetun lukemisen tai tiedonsaannin alalla.

Lisäksi valtuutetut yhteisöt voivat olla julkisia laitoksia tai voittoa tavoittelemattomia järjestöjä, jotka tarjoavat samoja palveluja osana pääasiallista toimintaansa, institutionaalisia velvoitteitaan tai yleistä etua palvelevia tehtäviään.

Kyselyyn voivat vastata kaikki asiasta kiinnostuneet, myös muut kuin valtuutetut yhteisöt.

Tästä pääset Lausuntopalvelu.fi sivustoon 

Lisätiedot:

- hallitusneuvos Anna Vuopala, p. 0295 330331
- kulttuuriasiainneuvos Tapani Sainio, p. 0295 330336