Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lapset saavat harvoin tukea internetin palveluntarjoajilta

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 11.7.2012 10.50
Uutinen

Verkkovalvonnan työkalut eivät ole toimivia. Vain reilu kymmenesosa lapsista, jotka ovat törmänneet internetissä järkyttäviin tai vaivaamaan jääneisiin sisältöihin, ovat ilmoittaneet asiasta palveluntarjoajalle verkon omien ilmoitustyökalujen avulla. Verkkopalveluiden tuottajien ja tarjoajien pitäisi siis panostaa asiaan selvästi nykyistä enemmän, selviää kansainvälisestä Towards a better internet for children -raportista.

Suomesta projektissa ovat mukana professori Reijo Kupiainen Aalto-yliopistosta, professori Sirkku Kotilainen ja tutkijatohtori Kaarina Nikunen Tampereen yliopistosta sekä erikoistutkija Annikka Suoninen Nuorisotutkimusverkostosta ja Jyväskylän yliopistosta.

Tutkijat useista eri Euroopan maista suosittelevat uudessa raportissaan, että internetin toimijat kiinnittäisivät enemmän huomiota helppokäyttöisten raportointityökalujen kehittämiseen. Tutkijoiden mielipide perustuu lasten verkkokäyttäytymisen ja teollisuuden strategioiden ja toimintatapojen vertailuun.

Lapset itse ovat varsin tyytymättömiä palveluntarjoajilta saamaansa apuun ongelmatilanteissa. Kaksi kolmasosaa ongelmista palveluntarjoajille raportoineista lapsista kertoi saaneensa apua, kun kolmasosa kertoi, että ilmoituksen tekemisestä ei ollut hyötyä. Verkkovalvonnan raportointityökalut pitäisi tehdä helpommin saavutettaviksi ja helppokäyttöisemmiksi.

Raportti paljastaa myös, että joka viides lapsi tai nuori on kohdannut mahdollisesti vaarallisia verkkosisältöjä, kuten syömishäiriöihin yllyttäviä tai johonkin kansanryhmään kohdistuvaa vihapuhetta sisältäviä verkkosivuja.

Vanhempien tärkeää opastaa lapsiaan internetin käytössä

Vanhempien aktiivinen opastus - kuten internetin käyttäminen yhdessä tai tarjoutuminen auttamaan aina tarvittaessa - vähentää kaiken ikäisten lasten ja nuorten altistumista internetin riskisisällöille. Erityisesti 9–12-vuotiaiden kohdalla vanhempien opastus ja harvemmin kohdatut ongelmatilanteet olivat selvästi yhteydessä toisiinsa ilman, että lapsen myönteiset käyttökokemukset olisivat vähentyneet.

Raportti on luettavissa verkossa. Sonia Livingstone, Kjartan Ólafsson, Brian O’Neill, Verónica Donoso: Towards a better internet for children? (pdf)

EU Kids Online -projekti pyrkii lisäämään tietoisuutta eurooppalaisten lasten ja nuorten internetin käytöstä, internetin riskeistä ja turvallisuudesta ja tätä kautta edistämään lapsille turvallisempaa verkkoympäristöä. Projektia rahoittaa Euroopan komission Safer Internet –ohjelma. Muita raportteja ja tarkempia tietoja kyselyn toteuttamisesta löytyy osoitteesta www.eukidsonline.net  

 
Sivun alkuun