Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Marrakeshin sopimuksella parannetaan julkaistujen aineistojen saatavuutta näkövammaisille ja lukemisesteisille

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 4.10.2016 13.26 | Julkaistu suomeksi 12.2.2017 klo 22.11
Uutinen

Marrakeshin sopimus, jolla parannetaan julkaistujen aineistojen saatavuutta näkövammaisille ja lukemisesteisille, tuli voimaan syyskuun lopussa. Tavoitteena on helpottaa saavutettavassa muodossa olevien teoskappaleiden vaihtoa kansallisten rajojen yli.

Marrakeshin sopimus koskee näkövammaisia, havaitsemis- tai lukemisesteisiä tai henkilöitä, jotka fyysisen vamman vuoksi eivät kykene pitämään tai käsittelemään kirjaa taikka kohdistamaan tai siirtämään silmiään tavanomaisen lukemisen edellyttämällä tavalla. Sopimus velvoittaa ottamaan kansallisessa tekijänoikeuslainsäädännössä käyttöön tekijänoikeuteen sovellettavia rajoituksia tai poikkeuksia, joita sovelletaan kappaleen valmistamisoikeuteen, levitysoikeuteen ja oikeuteen yleisön saataville saattamiseen, jotta edunsaajat saavat teokset helpommin saatavilleen esteettömässä muodossa.

Marrakeshissa vuonna 2013 hyväksytty WPOn kansainvälinen yleissopimus julkaistujen aineistojen saattamiseksi näkövammaisten ja lukemisesteisten henkilöiden saataville allekirjoitettiin EU:n toimesta huhtikuussa ja Suomen toimesta kesäkuussa 2014.

Suomen tekijänoikeuslaki sisältää vuoden 2001 tietoyhteiskuntadirektiivin mukaisen tekijän yksinoikeuksien rajoituksen näkövammaisten hyväksi. Saavutettavassa muodossa olevia teoskappaleita valmistaa Suomessa pääasiassa Celia-kirjasto. Marrakeshin sopimus vahvistaa oikeutta tehdä saavutettavassa muodossa olevia teoskappaleita näkövammaisille ja muille lukemisesteisille ja helpottaa tällaisten kappaleiden maahantuontia ja maastavientiä.

Sopimuksen ratifiointia Euroopan unionissa on viivästyttänyt komission ja jäsenmaiden välinen toimivaltakiista. Ratifioinnin edellyttämä implementointiprosessi on aloitettu EU:n neuvoston työryhmässä. Komission tekijänoikeuden modernisaatiopakettiin kuuluvilla ehdotuksilla EU:n lainsäädäntöä harmonisoidaan sopimuksen määräysten toimeenpanemiseksi direktiivillä ja sitä täsmentävällä, suoraan sovellettavalla asetuksella.

- - -

Maailman terveysjärjestö arvioi, että maailmassa on 285 miljoonaa näkövammaista: 39 miljoonaa sokeaa ja 246 miljoonaa heikkonäköistä. Maailman sokeain unionin mukaan Euroopassa vain 5 prosenttia kaikista julkaistuista kirjoista on saatavilla näkövammaisille soveltuvassa muodossa ja kehitysmaissa, joissa asuu noin 90 prosenttia maailman näkövammaisista, vastaava luku on vain prosentti.

WIPO:n pääjohtaja Francis Gurryn videotervehdys (YouTube)

Uusi tekijänoikeussopimus näkövammaisten hyväksi (verkkouutinen 27.6.2013)

 
Sivun alkuun