Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeriö käynnistää selvityksen esiopetuksen muuttamisesta velvoittavaksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 8.1.2013 15.12
Uutinen

Opetusministeri Jukka Gustafsson on asettanut dosentti Jarmo Kinoksen ja dosentti Tuire Palosen laatimaan selvityksen esiopetuksen muuttamisesta velvoittavaksi tavoitteena varmistaa koko ikäluokan osallistuminen esiopetukseen.

Hallitusohjelman mukaisesti laadukas ja saavutettavissa oleva varhaiskasvatus ja esiopetus taataan koko ikäluokalle. Esi- ja perusopetusta kehitetään koko ikäluokalle yhteisenä, tasavertaiset edellytykset turvaavana opetuksena. Perusopetuksen tavoitetason kasvu, eheän kasvatuksellisen jatkumon rakentaminen päivähoidon varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen sekä riittävän yhdenvertaisuuden takaaminen lasten välillä on tärkeää.

Esiopetuksen osalta selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat esiopetuspalveluiden käyttämättä jättämiseen. Selvityshenkilöt esittävät toimenpiteet, joita esiopetuksen muuttaminen velvoittavaksi edellyttäisi. Lisäksi selvityshenkilöt arvioivat työssään keskeiset esiopetuksen velvoittavuuteen liittyvät vaikutukset.

Selvityshenkilöiden on jätettävä keskeiset löydökset kuvaava ensiraporttinsa 28.2.2013 mennessä ja viimeistellyn raporttinsa 29.3.2013.

Lisätietoja:
erityisavustaja Aleksi Kalenius puh. 040 125 1032

 
Sivun alkuun