Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeriössä syksyllä valmisteltavat hallituksen esitykset

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 6.9.2013 9.51
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee toimialaansa kuuluvat lait eduskunnan päätöksentekoa varten hallituksen esityksinä. Listaus eduskunnan syysistuntokauden lakihankkeista on koottu ministeriön www-sivuille.

Syksyn aikana eduskunta saa käsiteltäväkseen mm. esityksen opintotuen sitomisesta indeksiin sekä muutoksista, joilla järjestelmää uudistetaan tukemaan päätoimista opiskelua ja nopeampaa valmistumista.

Hallitus antaa myös mm. esitykset Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta, ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämiseen liittyvistä muutoksista sekä sirkustaiteen lisäämisestä teatteri- ja orkesterilain soveltamisalan piiriin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivujen vireillä-osuuteen on koottu yhteenveto eduskunnalle syksyllä annettavista lakiesityksistä ja niiden vastuuvalmistelijoista ministeriössä. Suunnitelma päivitetään eduskunnan kevät- ja syysistuntokaudella.

Vireillä -osuuteen on koottu tietoja myös muista ministeriössä valmistelussa olevista säädöshankkeista aiheittain. Hankkeiden tietoja päivitetään niiden edetessä. Hanke-esittelyistä löytyvät mm. yhteystiedot valmistelijoille sekä linkit hankkeeseen liittyviin asiakirjoihin.

Linkkejä ja lisätietoa:

 

 
Sivun alkuun