Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus julkistetaan 19.7.2013

Opetus- ja kulttuuriministeriö 25.6.2013 8.56
Uutinen

Porissa Suomi-Areenalla julkistetaan Sami Myllyniemen ja Päivi Bergin Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus 2013, jonka teemana tänä vuonna on liikunta. Kyselytutkimuksessa valotetaan tiedon katvealueita, jotka liittyvät käytännölliseen huoleen siitä, mitä nuorison liikkumattomuudelle voisi tehdä. Liikkumattomuuden syitä on selvitetty kysymällä niitä suoraan nuorilta itseltään. Vastaavasti tartutaan härkää sarvista kysymällä suoraan liikkumisen eri syiden painoarvoa.

Tavoite saada koko väestö liikkumaan riittävästi on lähes jakamaton, mutta keinoista ei olla yhtä yksimielisiä. Johtopäätöksiin vaikuttaa taustakäsitys siitä, onko liikunta kansanterveyden edistämistä vai harrastustoimintaa.

Nähdäänkö aktiivinen liikkuminen työvoiman uusintamisena, kansalaistoimintana vai vapaa-ajan hauskanpitona? Voiko liikkumisen merkityksen palauttaminen sen terveellisyyteen ja hyödyllisyyteen toimia kannusteena liikunnan iloihin, etenkään lapsilla ja nuorilla? Nyt toteutettu kysely haluaa osaltaan vähentää arvailun osuutta tässä keskustelussa.

Veikkauksen isännöimässä tilaisuudessa Porissa 19.7. klo 10:30-11:45 Eetunaukion lavalla nuorten vapaa-aikatutkimuksen tekijät Sami Myllyniemi ja Päivi Berg esittelevät tutkimuksen tuloksia.

Nuorista ja liikunnasta keskustelevat Aki Riihilahti (toimitusjohtaja, ex-jalkapalloilija), Mikko Salasuo (dos, VTT, Nuorisotutkimusseura ry), Leena Harkimo (valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja, Juha Koponen (Veikkauksen toimitusjohtaja) ja Lida Kuusisto (Suomen Nuorisosirkusliitto). Tilaisuuden avaa Nuoran puheenjohtaja Antti Lindtman ja sen moderaattorina toimii Kirsi Alm-Siira.

Julkistuksen jälkeen tutkimusta lukea pdf-versiona Nuoran uusilta sivuilta www.tietoanuorista.fi (sivut avataan 18.7.2013) tai tilata painettuna julkaisuna nuorisotutkimusseurasta. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/