Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Nuorten aikuisten koulutusta pohditaan seminaarissa 3.9. – katso suorana verkosta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 2.9.2013 10.37
Uutinen

Elinikäisen oppimisen ja osaamisen kampanjaa vietetään 2. – 8.9. teemalla Innostu oppimaan – Joutokäynti kielletty!. Kampanjassa painotetaan tänä vuonna nuorten yhteiskuntatakuuta ja aikuiskoulutuksen tarjoamia mahdollisuuksia työurien pidentämisessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää kampanjaan liittyen 3.9. kutsuvierasseminaarin, jonka teemana on nuorten aikuisten koulutus.

 ”Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen” -seminaari on osa eurooppalaisen aikuiskoulutusohjelman toteutusta.

Seminaarissa jaetaan ajankohtaista tietoa nuorten aikuisten osaamisohjelmasta ja tulevasta rakennerahastokaudesta, aikuiskoulutuksen kehittämisestä ja hyödyistä Euroopassa ja Suomessa sekä rakentavia esimerkkejä vähän koulutettujen aikuisten osallistumisen edistämisestä.

Aamupäivän puheenvuoroissa selvitetään eurooppalaisen aikuiskoulutusohjelman edistymistä ja elinikäisen oppimisen merkitystä.

Seminaarin iltapäiväosuudessa keskitytään nuorten aikuisten osaamisohjelmaan, vähän koulutettujen koulutuksen tukemiseen ja toiminnan rahoitusmahdollisuuksiin tulevalla rakennerahastokaudella.

Seminaari on tarkoitettu oppilaitosten johdolle, nuorten aikuisten osaamisohjelman toteutuksesta vastaaville, aikuiskoulutuksen asiantuntijoille mm. työmarkkinajärjestöistä sekä alan viranomaistahoille Suomessa ja muualla Euroopassa.

Seuraa seminaaria verkossa

OKM:n kutsuvierasseminaaria keskiviikkona 3.9. voi seurana suorana webcast-lähetyksenä klo 10 alkaen. Linkki seminaariohjelmaan ja verkkolähetykseen http://videonet.fi/minedu/20130903/

 
Sivun alkuun