Nuorten parlamentti kokoontuu eduskunnassa 23.3.

Opetus- ja kulttuuriministeriö 19.3.2012 11.00
Uutinen

Joka toinen vuosi eduskunnassa pidettävä Nuorten parlamentin istunto järjestetään eduskunnassa 23.3.2012. Päivän aikana tutustutaan mm. valiokuntatyöskentelyyn ja järjestetään täysistunto, jossa ministerit vastaavat nuorten kysymyksiin.

Kahdeksanteen Nuorten parlamentin istuntoon osallistuu yli sadasta yläkoulusta yhteensä 199 oppilasedustajaa.

Tänä vuonna nuoret pääsevät ensimmäistä kertaa tutustumaan valiokuntatyöhön joko suuressa valiokunnassa, valtiovarainvaliokunnassa, liikenne- ja viestintävaliokunnassa, sivistysvaliokunnassa, sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, talousvaliokunnassa tai ympäristövaliokunnassa. Kunkin valiokunnan puheenjohtaja tai valiokuntajäsen kertoo valiokunnan työskentelytavoista ja sen roolista eduskuntatyössä. Suuressa valiokunnassa järjestetään ministerikuuleminen.

Päivä huipentuu perinteiseen Nuorten parlamentin istuntoon, jossa oppilasedustajat esittävät kysymyksiä ministereille. Tänä vuonna oppilaat ovat saaneet äänestää kysymyksistä verkossa ja vaikuttaa siihen, mitkä heidän laatimistaan kysymyksistä valitaan täysistunnon päiväjärjestykseen.

Nuorten parlamentin istunto näkyy suorana verkkolähetyksenä eduskunnan verkkosivuilla, josta löytyvät myös tarkemmat tiedot päivän ohjelmasta.

Nuorten parlamentti on eduskunnan ja Kerhokeskuksen yhteishanke, jonka tavoitteena on aktivoida peruskoulun oppilaita yhteiskunnallisissa asioissa. Toiminta toteutuu peruskoulujen parlamenttikerhojen työskentelynä ja eduskunnassa joka toinen vuosi järjestettävänä täysistuntona. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee toimintaa Kerhokeskuksen kautta.

Koulujen parlamenttikerhoissa tutustutaan ajankohtaisten aiheiden kautta yhteiskuntaan sekä siihen, miten nuoret voivat vaikuttaa ja osallistua. Nuorten parlamentti myös tarjoaa lainsäätäjille mahdollisuuden kuulla nuoria.