Opetus- ja kulttuuriministeriön Etusivu-verkkolehti on ilmestynyt 14.2.

Opetus- ja kulttuuriministeriö 14.2.2013 14.41
Uutinen

Kevään aikana Etusivu-verkkolehdessä käsitellään mm. nuorisotakuun toteuttamiseen liittyviä toimia - helmikuun lehdessä tarkastellaan koulutustakuuta ammatillisen koulutuksen kantilta. Muita aiheita ovat mm. toimintansa starttaava Lukuinto-ohjelma, tutkimus- ja innovaatiopolitiikan toimintaohjelma sekä kulttuuri- ja tiedeinstituuteista tehty selvitys.

Etusivun henkilönä lehdessä esitellään tiedepolitiikan vastuualueen johtaja Riitta Maijala.

Tuttuun tapaan lehdestä löytyy myös ministerivastauksia kirjallisiin kysymyksiin, tietoja työryhmistä, julkaisuesittelyjä sekä Vaikutuksia-palsta, jossa näkökulmat liittyvät demokratiaan ja sen eri ulottuvuuksiin.

Lehdessä on lyhyt tiivistelmä ruotsiksi.