Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Opetus- ja kulttuuriministeriön Etusivu-verkkolehti on ilmestynyt 20.3.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.3.2014 11.14
Uutinen

Maaliskuun Etusivu-verkkolehden aiheita ovat oppimiseen liittyvien pilvipalvelujen kehittäminen, kirjastojen mediakasvatus sekä muotoiluohjelman eteneminen.

Tilastotietoja on tarjolla taiteilijoista ja taiteilijoiden toimeentulosta sekä oppilaitosmääristä. Lisäksi lehdessä kerrotaan näkymättömään kulttuuriympäristöön liittyvästä kilpailuhaasteesta, ministerivastauksista kansanedustajien kirjallisiin kysymyksiin sekä asetetuista työryhmistä.

 

 Lehden keskeisistä sisällöistä on tiivistelmä ruotsiksi.

 
Sivun alkuun