Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Opetusministeri: Komission tavoite hyvä – rajat eivät saa olla este koulutukselle

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.5.2018 14.16
Tiedote

Euroopan komissio julkaisi tiistaina 22.5. joukon esityksiä, joiden avulla se edistää työtä eurooppalaisen koulutusalueen perustamiseksi vuoteen 2025 mennessä. Komission tavoitteena on, että 2025 mennessä rajat eivät olisi esteenä opiskelulle toisessa jäsenmaassa. Uusilla aloitteilla tavoitellaan lisää opiskelijoiden liikkuvuutta ja koulutusmahdollisuuksia EU:ssa.

Koulutussektori on viimeisten vuosien aikana vahvistunut EU:ssa niin Göteborgissa pidetyn huippukokouksen kuin myös joulukuun 2017 Eurooppa-neuvoston työn seurauksena. 

– Olen erittäin iloinen koulutuksen nousemisesta EU-agendalle. Koulutuksella, osaamisella ja tutkimuksella on keskeinen merkitys, kun rakennetaan kilpailukykyistä ja yhtenäistä tulevaisuuden Eurooppaa, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

– Komission tavoitteena on, että rajat eivät saisi olla esteenä opiskelulle toisessa jäsenmaassa. Kannatan lämpimästi. Myöskään tutkintojen tunnustamiseen liittyvät kysymykset eivät saa olla este opiskelupaikan tai työn vastaanottamiseen toisessa EU-maassa, opetusministeri sanoo.

Komission eilen esittämä paketti sisältää ehdotukset neuvoston suosituksiksi, jotka koskevat korkealaatuisia varhaiskasvatusjärjestelmiä, tutkintojen ja ulkomailla suoritettujen opintojaksojen automaattista vastavuoroista tunnustamista Euroopassa sekä kielten opetuksen ja oppimisen parantamista. 

– Näiden luonnosten valossa Suomi on jälleen koulutuksen edelläkävijä. Teemme juuri oikeita asioita. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa uusi lakiesitys korostaa henkilöstön osaamista laadun takeena, ja Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lisää yhteyksiä päiväkotien ja muiden lapsiperheiden palveluiden, kuten neuvoloiden, välillä. Kielten opetus pitäisi aloittaa varhain, suosittaa komissio – Suomessa hallitus teki varhaistamisesta päätöksen huhtikuussa, ministeri luettelee.

Komissio tuo myös esille yhdessä jäsenvaltioiden ja koulutusalan kanssa parhaillaan tehtävää työtä Eurooppa-yliopistojen kehittämiseksi. Eurooppa-yliopistot muodostaisivat alhaalta ylöspäin suuntautuvia yliopistoverkostoja, jotka tehostaisivat valtioiden rajat ylittävää yhteistyötä laitosten pitkän aikavälin strategioilla. Ne edistäisivät innovaatioiden syntyä ja laatua, lisäisivät opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta ja tukisivat kieltenoppimista. Näin on tarkoitus parantaa eurooppalaisen korkeakoulutuksen kilpailukykyä.

Komission suosituksia koskeva tiedote (22.5)

– –

Opetusministeri Grahn-Laasonen osallistuu Eurooppalaisen korkeakoulualueen (EHEA) ministerikokoukseen Pariisissa 24.5. Eurooppalaisen korkeakoulualueen ja sen syntyyn johtaneen Bolognan prosessin tavoitteena on vahvistaa toimenpiteitä, joilla koulutuksen raja-aitoja kaadetaan korkeakoulujen osalta. Opetusministerin delegaatioon kuuluvat myös Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry:n puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen sekä Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n puheenjohtaja Marko Grönlund.

Lisätietoja:

- opetusministerin erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246

- EU-koordinaattori Henrik Ruso (OKM), puh. 02953 30161

Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus
 
Sivun alkuun