Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Päämääränä hyvä medialukutaito

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 26.8.2013 8.05
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on laatinut kulttuuripoliittiset suuntaviivat hyvän medialukutaidon edistämiseksi vuosille 2013–2016. Taustalla ovat mm. hallitusohjelman tavoitteet, laajentunut mediakasvatuksen toimijakenttä, jatkuvasti kehittyvä mediaympäristö ja mediakasvatuksen alue.

Tavoitteena on vahvistaa yhteistä näkemystä lasten ja nuorten hyvän medialukutaidon edistämisestä sekä selventää toimintasuuntia toivottujen päämäärien ja tavoitteiden saavuttamiseksi.

- Hyvän medialukutaidon linjausten lähtökohdaksi on nostettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteet. Niiden tärkeä lähtökohta on, että lapset ja nuoret ovat aktiivisia toimijoita. Toimijuus ilmenee myös suhteessa mediaan: median parissa leikitään ja harrastetaan, koetaan erilaisia tunteita, opitaan uusia asioita sekä osallistutaan erilaisiin yhteisöihin, toteaa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki julkaisun esipuheessa.

Arhinmäki muistuttaa, että hyvän medialukutaidon linjaukset ja niiden toimeenpano vastaavat osaltaan hallitusohjelman tavoitteeseen taata jokaiselle lapselle ja nuorelle edellytykset ja pääsy osallisuuteen tietoyhteiskunnassa.

Ehdotetut toimenpiteet liittyvät muun muassa laadukkaaseen lapsi- ja nuorilähtöiseen arjen mediakasvatukseen, kestävien rakenteiden turvaamiseen, verkostojen vahvistamiseen ja uusien kumppanuuksien luomiseen sekä Suomen toimien vahvistamiseen mediakasvatuksen globaalissa ympäristössä.

Medialukutaidon keskeisimmät näköpiirissä olevat kehitystrendit ja haasteet liittyvät muun muassa lasten ja nuorten muuttuneeseen mediaympäristöön ja -kulttuurin, osallisuuden ja syrjäytymisen kysymyksiin ja kasvattajien osaamisen tukemiseen.

Suuntaviivojen mukaan medialukutaito tulee nähdä laaja-alaisena, lasten ja nuorten elämänhallintaan ja sivistykseen liittyvänä kokonaisvaltaisena toimintakykyisyytenä: medialukutaito ei ole pelkästään tietoa, taitoa tai osaamista, vaan tapa olla ja elää suhteessa mediaan.

Suuntaviivojen taustaksi julkaisussa luodaan katsaus kansalliseen ja kansainväliseen mediakasvatuksen maisemaan sekä alueen keskeisimpiin näköpiirissä oleviin kehitystrendeihin ja haasteisiin. Taustoituksessa keskitytään lasten ja nuorten muuttuneeseen mediaympäristöön ja -kulttuuriin, osallisuuden ja syrjäytymisen kysymyksiin, alueen yhteistyöhön ja mediakasvattajien osaamisen tukemiseen sekä hyvän medialukutaidon määrittelemisen tarpeisiin.

Suuntaviivat on valmisteltu asiantuntijapaneeleissa keväällä 2013. Prosessissa on ollut mukana noin 50 mediakasvatuksen asiantuntijaa eri sektoreilta. Ehdotettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden seurantaa toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön organisoimissa mediakasvatuksen asiantuntijapaneeleissa vuosina 2013–2016.

Lisätietoja:
- projektisuunnittelija Elina Hanninen, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 0295 3 30505
- kulttuuriasianneuvos Laura Mäkelä, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 0295 3 30222 

Hyvä medialukutaito. Suuntaviivat 2013–2016 (pdf)

 
Sivun alkuun