Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomen Akatemiaa koskevan lakiuudistuksen vaikutukset arvioitu

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.4.2012 9.54
Uutinen

Vuonna 2010 voimaan tulleen Suomen Akatemiaa koskevan lain vaikutuksia tutkimusjärjestelmän ja Suomen Akatemian toimintaan on arvioitu ja tulokset on annettu tiedoksi eduskunnalle. Hyväksyessään lain eduskunta edellytti, että uudistuksen vaikutukset selvitetään.

Laki Suomen Akatemiasta uudistettiin samanaikaisesti yliopistolakiuudistuksen kanssa tutkimus- ja korkeakoulujärjestelmän toimintaedellytysten selkeyttämiseksi. Akatemialain keskeisimpiä uudistuksia olivat hallituksen kokoonpanon muuttuminen sekä Suomen Akatemiaan aiemmin virkasuhteessa olleiden akatemiaprofessoreiden ja akatemiatutkijoiden virkasuhteiden muuttuminen työsuhteiksi tutkimuksen suorituspaikkaan. Hallituksessa on toimikuntien puheenjohtajien lisäksi kolme ulkopuolista jäsentä, joista valitaan hallituksen puheenjohtaja. Lakiuudistuksen keskeisiä perusteluja yliopistolakiuudistuksen lisäksi olivat mm. hyvä hallintotapa sekä tutkijoiden uran jatkuvuuden varmistaminen ja tutkijan parempi liittyminen tutkimusyksikköönsä.

Laajassa lakiuudistusta vastustaneessa tutkijakunnan julkisessa keskustelussa esiin tuoduista peloista huolimatta lakiuudistus ei ole merkittävästi muuttanut akatemiaprofessoreiden ja -tutkijoiden tieteentekemisen edellytyksiä. Myös hallitustyöskentelyn uudistus onnistui, ja se on vahvistanut Suomen Akatemian edellytyksiä hoitaa tiedepolitiikkaa kokonaisvaltaisesti lakivalmistelussa asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Suomen Akatemian toiminnan kansainvälinen arviointi on alkamassa. Arvioinnin tulokset saadaan vuonna 2013. Arvioinnin tulosten perusteella tarkastellaan myös Suomen Akatemiaa koskevan lainsäädännön mahdollisia muutostarpeita.

 
Sivun alkuun