Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Taiteen perusopetus tarvitsee kehittämisohjelman

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 15.2.2012 10.37
Uutinen

Taiteen perusopetuksen saatavuudessa on suuria alueellisia eroja. Kaikissa kunnissa opetusta ei ole saatavilla kohtuullisen etäisyyden päässä tai sitä on tarjolla vain jollakin tai joillakin yhdeksästä taiteenalasta. Kattavimmin on saatavissa musiikin perusopetusta. Oppilaitoksista selvä enemmistö on keskittynyt Etelä- ja Länsi-Suomeen. Alan opettajien perus- ja täydennyskoulutus on kirjavaa. Opetussuunnitelmallinen ohjausjärjestelmä kaipaa kehittämistä ja oppilaitosten omaehtoinen itsearviointi ja kehittämistoiminta ovat vasta muotoutumassa. Koulutusmuodon rahoitusperusteet ovat kirjavat.

Tulokset käyvät ilmi tuoreesta, taiteen perusopetusta koskevasta arvioinnista, joka julkistettiin 15. helmikuuta. Arvionnin teki Koulutuksen arviointineuvoston nimittämä arviointiryhmä opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta. Se kohdistui opetussuunnitelmien perusteisiin ja pedagogiikan toimivuuteen, oppilaitosten yhteistyöhön sekä itsearviointiin ja kehittämistoimintaan.

Kyseessä on ensimmäinen taiteen perusopetusta koskeva valtakunnallinen arviointi. Arvioinnissa esitetään taiteen perusopetuksen kehittämisohjelman käynnistämistä.

Taiteen perusopetusta annetaan eniten Etelä- ja Länsi-Suomen suurissa kaupungeissa ja kaupunkimaisissa kunnissa. Näillä alueilla oppilaitoksia on tiheämmässä, ne ovat suurempia ja niissä tarjotaan eri taiteenalojen opetusta monipuolisemmin kuin muualla Suomessa. Vaikka opetuksessa otetaan huomioon molempien sukupuolten tarpeet, on poikien hakeutuminen alan opiskeluun vähäistä. Valtaosa eli noin 80 % taiteen perusopetuksen oppilaista on tyttöjä.

Taiteen perusopetuksen rahoitusperusteiden tulisi olla yhtäläisiä koulutuksen järjestäjästä riippumatta. Julkinen rahoituksella on myönteinen vaikutus mm. oppilaitosten opetussuunnitelmatyöhön ja pedagogiseen kehittämiseen. Etelä-Suomen suuret oppilaitokset osallistuvat muita aktiivisemmin alan valtakunnalliseen kehittämistyöhön. Erityisesti ruotsinkieliset, pienet oppilaitokset tarvitsevat nykyistä enemmän tukea työnsä kehittämiseen. Arvoinnin mukaan verkostoituminen olisi yksi ratkaisu pienempien oppilaitosten toiminnan tukemiseksi ja kehittämiseksi.

Suomalainen menestystarina

Arvioinnin mukaan taiteen perusopetus on lunastanut paikkansa koulutusjärjestelmässämme eikä vastaavaa koulutusmuotoa ei ole muualla. Opetus on vapaaehtoista, mutta silti oppilaiden määrä on kasvanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Opetuksen piirissä on tällä hetkellä noin 135 000 lasta ja nuorta.

Taiteen perusopetuksen opettajat ovat työhönsä sitoutuneita, ottavat erilaiset oppilaat huomioon ja käyttävät monia menetelmiä opetuksessaan. Alan ammatillista osaamista kaivattaisiin kuitenkin lisää. Myös yleisen ja taiteenalakohtaisen pedagogiikan kehittämiseen tulisi panostaa nykyistä enemmän. Opetussuunnitelmien tavoitteita ja sisältöjä olisi hyvä tarkistaa.

Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.Taiteenalat ovat musiikki, tanssi, kuvataide, käsityö, teatteritaide, sirkustaide, sanataide, arkkitehtuuri ja audiovisuaalinen taide.

 
Sivun alkuun