Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tapio Kosunen ylijohtajaksi opetus- ja kulttuuriministeriöön

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 19.9.2013 13.30
Uutinen

Valtioneuvosto nimitti istunnossaan tänään 19.9. opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtajaksi dosentti, kasvatustieteiden tohtori Tapio Kosusen. Kosunen siirtyy ministeriöön Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston johtajan toimesta. Hän aloittaa ministeriössä 18.10.

Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston lisäksi Kosunen on aiemmin työskennellyt ministeriössä opetusministerin valtiosihteerinä ja erityisavustajana, sekä opetusneuvoksena ja neuvottelevana virkamiehenä koulutus- ja tiedepolitiikan osaston ammattikorkeakouluyksikössä.


Kosunen siirtyy ylijohtajan virkaan Anita Lehikoisen sijalle, joka nimitettiin keväällä ministeriön kansliapäälliköksi. Seitsemän vuoden kausi kestää 30.4.2020 asti.


Ylijohtajan tehtävänä on johtaa ja valvoa osastonsa toimintaa, huolehtia, että osastolle kuuluvat tehtävät hoidetaan tuloksellisesti, hyväksyä osaston yksiköiden ja vastuualueiden sekä osaston toimialaan kuuluvien virastojen ja laitosten tulostavoitteet niiden ehdotuksesta ja seurata niiden toteutumista, sekä seurata ja arvioida kehitystä osaston toimialalla ja tehdä tarvittavia aloitteita. Virkaan ilmoittautui määräaikaan mennessä 21 henkilöä.


Lisätietoja:
-ylijohtaja Håkan Mattlin, 0295 3 30208

 
Sivun alkuun