Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tekijänoikeuksiin liittyvistä kohtuullisista korvauksista keskusteltiin OKM:ssä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 13.2.2014 13.02
Uutinen

Hallitusohjelman mukaan tekijänoikeuslailla on tarkoitus säätää nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien siirtämisen edellytyksenä olevista kohtuullisista ehdoista ja korvauksista. Asiaan liittyvien kuulemisten pohjalta on tehty selvitys, jota esiteltiin opetus- ja kulttuuriministeriön keskustelutilaisuudessa 13.2.2014

Tekijänoikeuslain muutosten valmistelemiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö on selvittänyt tekijänoikeuksia koskevien sopimusten korvausten ja ehtojen kohtuullisuutta. Hallitusohjelman mukaan ”tekijänoikeuslailla säädetään nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien siirtämisen edellytyksenä olevista kohtuullisista ehdoista ja kohtuullisesta korvauksesta”.

Asiaan liittyvien kuulemisten pohjalta ministeriössä on valmistunut selvitys, jota esiteltiin opetus- ja kulttuuriministeriön keskustelutilaisuudessa 13.2.2014. Selvitystä tehdessä on kuultu tekijänoikeusalan eri järjestöjä, yrityksiä ja toimijoita. Selvitystä varten on saatu aineistoa eri alojen ja intressiryhmien edustajilta. Selvityksessä pyritään antamaan kuulemisten ja aineiston perusteella yleiskuva siitä, mitkä ovat tekijänoikeuden luovutukseen liittyvät ongelmat ja kuinka ne olisi mahdollista ratkaista kuluvan hallituskauden aikana.

Selvityksessä esitetään arvio nykytilasta ja kolme vaihtoehtoa, jotka on mahdollista toteuttaa selvityksen perusteella.

Ensimmäisenä vaihtoehtona on säilyttää nykytilanne, koska lainsäädäntötoimilla vaikutetaan aina markkinoiden toimintaan ja voidaan aiheuttaa haittoja myös sellaisissa yhteyksissä, joissa ei ole esiintynyt ongelmia. Toisena vaihtoehtona esitetään tekijänoikeuslakiin erityistä kohtuullistamissäännöstä, joka vahvistaisi kohtuullisuuden asemaa tekijänoikeuden luovutuksista sovittaessa ja mahdollistaisi kohtuullisista ehdoista käytävät kollektiiviset neuvottelut eri osapuolten kesken. Kolmantena vaihtoehtona on laaja ja pakottava kohtuullistamissääntely, johon sisältyy myös erityinen riidanratkaisumenettely. 

Kohtuullinen korvaus – OKM:n selvitys (pdf) 

Kohtuullinen korvaus - Riku Neuvosen esitys 13.2.2014 (ppt)

 Vireillä: tekijänoikeuslain muutokset

 
Sivun alkuun