Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Terveysalan liiketoimintaan vauhtia tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategialla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.5.2014 14.17
Uutinen

Terveysala on yksi maailman nopeimmin kasvavia toimialoja. Suomella on erinomaiset mahdollisuudet alan liiketoiminnan sekä hyvinvoinnin, terveyden ja uudistuvien palveluiden kärkimaaksi. Kolme ministeriötä (TEM, STM, OKM), Tekes ja Suomen Akatemia ovat yhteistyössä terveysalan toimijoiden kanssa valmistelleet 26.5.2014 julkistetun kasvustrategian.

- Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuosikymmenten ajan tukenut yliopistojen biokeskusten kehittämistä ja tutkimuksen asiantuntijuutta vaativien, kalliiden infrastruktuurien rakentamista. Tälle osaamispohjalle on hyvä rakentaa elinvoimaista terveysalan kokonaisuutta, toteaa opetus- ja viestintäministeri Kiuru.

Strategia sisältää keskeiset toimenpidesuositukset tutkimus- ja innovaatiotoiminnan systemaattiseksi kehittämiseksi sekä terveysalan investointien lisäämiseksi ja alan talouskasvun aikaansaamiseksi. Ministeriöt vastaavat yhdessä myös strategian toimeenpanosta. Jatkotoimenpiteitä varten ministeriöt perustavat yhteistyöryhmän, joka vastaa myös toimeenpanon seurannasta ja arvioinnista.

TEM raportti 12/2014 ” Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia” on luettavissa osoitteessa www.tem.fi/julkaisut

 

 
Sivun alkuun