Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Terveysliikunnan edistäjiä palkittiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2012 12.30
Uutinen

Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma palkitsi terveysliikuntaa viime vuonna edistäneitä hankkeita. Palkinnot luovuttivat kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson KKI-ohjelman vuosipäivän tilaisuudessa 24. tammikuuta Helsingissä.

Vuoden 2011 terveysliikuntahankkeina palkittiin Inarin Yritys ry:n Inarin Ikipojat -hanke, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n koordinoima Metalli liikkuu -hanke ja Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen hanke Keski-ikäisten hiukset – Paluu nuoruuteen. Vuoden liikkumisympäristön edistämistekona palkittiin Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernen Pykälä-projekti.

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma palkitsee vuosittain paikallisia hankkeita terveysliikunnan edistämiseksi tehdystä työstä. Niiden lisäksi palkitaan vuosittain yksi hanke liikkumisympäristön edistämistekona.

Lisää arkiliikuntaa ja neuvontapalveluja

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki peräänkuulutti tilaisuudessa tekoja arkiliikunnan lisäämiseksi. Tietoa terveysliikunnasta on hyvin saatavilla, ja arkiliikunnan merkitys kansanterveydelle tunnetaan.

– Vapaa-ajan liikunta on Suomessa lisääntynyt, mutta arkiliikunnan osuus on huolestuttavan vähäinen. Suomalaisten hyvinvoinnin ja kansanterveyden lisäämiseksi arkiliikunnalla on tärkeä asema, jonka lisäämiseksi on tehtävä rakentavia yhteiskunnallisia toimenpiteitä, muistutti Arhinmäki.

Hän kannusti kehittämään parempia olosuhteita erityisesti kävelylle ja pyöräilylle.

– Hallitusohjelma antaa tuen arkiliikunnan mahdollisuuksien lisäämiselle. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden edistäminen on oltava selkeä osa liikennepolitiikkaa liikenne- ja viestintäministeriön tuoreen kävely- ja pyöräilystrategian mukaisesti.

Peruspalveluministeri Guzenina-Richardson muistutti keväällä 2011 voimaan tulleesta terveydenhuoltolaista, joka velvoittaa kuntia järjestämään hyvinvointia ja terveyttä edistäviä neuvontapalveluja.

– Terveysneuvonta on sisällytettävä kaikkiin terveydenhuoltopalveluihin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää sosioekonomisesti heikommassa asemassa oleviin ja heidän liikuntamahdollisuuksiinsa, Guzenina-Richardson korosti.

KKI - Kunnossa kaiken ikää -ohjelma on valtakunnallinen opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama toimintaohjelma. Sen tavoitteena on innostaa yli 40-vuotiaita säännöllisen liikunnan pariin ja luoda eri puolille Suomea helposti saatavilla olevia liikuntapalveluja.Ohjelmassa ovat mukana myös liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö sekä Metsähallitus. KKI-ohjelma tukee paikallisia terveysliikuntahankkeita mm. myöntämällä taloudellista avustusta. Ohjelman toteutuksesta vastaa Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES.

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

 

 
Sivun alkuun