Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ehdonalaista vapauttamista koskevia säännöksiä halutaan kiristää

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 11.10.2018 14.05
Tiedote

Hallitus esittää, että rikoksenuusijoiden mahdollisuutta ehdonalaiseen vapautumiseen tiukennetaan. Hallitus antoi ehdonalaista vapauttamista koskevien säännösten kiristämistä koskevan esityksen tänään eduskunnalle.

Esityksellä halutaan lisätä rikosoikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuutta ja hyväksyttävyyttä.

Esityksessä ehdotetaan, että vanki vapautettaisiin ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut puolet vankeusrangaistuksestaan, jos hän ei ole rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana ollut vankilassa. Nykyisin vastaava määräaika on kolme vuotta.

Ehdonalaisen vapautumisen tiukentaminen on osa oikeusministeri Antti Häkkäsen rangaistusten kiristämisen pakettia.

- Tällä muutoksella kovennettaisiin rikoksenuusijoiden rangaistuksia. Esityksellä halutaan parantaa ehdonalaisjärjestelmää nykyistä oikeudenmukaisemmaksi ja uskottavammaksi. Tämä on tärkeää järjestelmän uskottavuuden kannalta, Häkkänen sanoo.

Määräajan nostaminen kolmesta viiteen vuoteen vastaa aikaisempaa sääntelyä, sillä viiden vuoden määräaika muutettiin kolmeksi vuodeksi 1970-luvulla.

Uudistuksen on arvioitu lisäävän vuotuisia vankilakustannuksia noin 2,2 miljoonalla eurolla. Lain olisi tarkoitus tulla voimaan maaliskuussa 2020.

Lisätiedot:

hallitusneuvos Paulina Tallroth, puh. 029 515 0146, [email protected]

erityisavustaja Lauri Koskentausta, puh. 029 515 0131, [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset

 
Sivun alkuun