Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU-maiden oikeusministerit painottivat rikoksen uhrien oikeuksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 3.12.2019 17.51
Tiedote

EU:n oikeusministerit hyväksyivät neuvoston päätelmät rikoksen uhrien oikeuksista ja keskustelivat oikeusvaltioperiaatteen vahvistamisesta. Oikeusasioita käsiteltiin tänään 3. joulukuuta oikeus- ja sisäasiainneuvoston toisena kokouspäivänä.

- Rikoksen uhriksi joutuminen voi horjuttaa vakavasti ihmisen turvallisuudentunnetta. Jotta uhrien oikeudet voidaan turvata aiempaa paremmin, niitä pitää tarkastella nykyistä kokonaisvaltaisemmin. Oikeusministerit odottavat Euroopan komissiolta uutta EU-tason strategiaa, jotta voimme edetä kohti toivottua suuntaa, sanoo kokouksen puheenjohtajana toiminut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Neuvoston päätelmissä kehotetaan komissiota kiinnittämään strategiatyössä erityistä huomiota nykyiseen EU-lainsäädäntöön, joka koskee uhreille maksettavia korvauksia.

Kokouksessa jatkettiin Suomen puheenjohtajuuskaudella aloittamaa keskustelua siitä, miten oikeusministerit voisivat osaltaan vahvistaa oikeusvaltioperiaatteen toteutumista EU:ssa.

- Yhteiset arvot ovat Euroopan unionin perusta. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että tämä tärkeä asiakokonaisuus näyttää nyt löytäneen paikkansa EU-maiden oikeusministereiden agendalla. On tärkeää, että vahvistamme osaltamme kansalaisten luottamusta siihen, että oikeusvaltio toimii, ministeri Henriksson painottaa.

Neuvosto hyväksyi myös päätelmät vankeuden vaihtoehdoista. Päätelmissä olennaista on hyvien käytäntöjen jakaminen EU-maiden välillä. Rikosoikeudelliset seuraamukset kuuluvat jäsenvaltioiden toimialaan.

-  Euroopan unionin ja sen jokaisen jäsenvaltion pitää olla turvallisia kaikille. Toimiva ja uskottava seuraamusjärjestelmä on tärkeä osa turvallisuutta. Seuraamusten tulee olla tarkoituksenmukaisia suhteessa rikoksen vakavuuteen. Keskeistä on, että vankeuden vaihtoehtoja käytetään etenkin silloin, kun se auttaa rikoksentekijää sopeutumaan yhteiskuntaan ja ehkäisee uusintarikollisuutta, ministeri Henriksson toteaa. 

Oikeusministerit sopivat myös kahden siviiliprosessioikeuden asetuksen nykyaikaistamisesta. Muutoksella sujuvoitetaan todisteiden ja oikeudenkäyntiasiakirjojen liikkumista EU-maiden välillä digitaalisten ratkaisujen avulla.

Lisäksi oikeusministereille esiteltiin raportti ympäristörikosten torjunnasta EU:ssa.

Lisätietoja:

Ministeri Henrikssonin erityisavustaja Niklas Mannfolk, puh. 050 306 3990, [email protected],

yksikön päällikkö Eeva Aittoniemi, EU- ja kansainväliset asiat, puh. 0295 150 170, sähköposti: [email protected]

 
Sivun alkuun