Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Oikeusministeri Häkkänen: Työtä ylivelkaantumisen hallinnassa tulee jatkaa myös ensi vaalikaudella

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 11.12.2018 10.23
Tiedote

Ylivelkaantuminen on kasvava yhteiskunnallinen ongelma, johon on puututtava laaja-alaisesti monin keinoin, oikeusministeri Antti Häkkänen sanoi tänään Takuusäätiön Talouden ajankohtaispäivässä Helsingissä.

Tällä hallituskaudella ongelmaan on tartuttu niin lainsäädäntötoimin kuin viranomaisten resursseja lisäämällä. Lainsäädännön osalta ylivelkaantumiseen on puututtu esimerkiksi tekemällä tiukennuksia pikaluottoja koskevaan lainsäädäntöön ja ulosottovelallisten kannustinloukkuja taas on purettu lainsäädäntöä uudistamalla.

- Maksuhäiriömerkintöjen ja ulosottovelkojen määrä on kasvanut koko ajan. Moni ylivelkaantunut kamppailee äärimmäisen vaikean tilanteen kanssa. Johdollani oikeusministeriössä on valmisteltu laaja-alaisesti erilaisia toimenpiteitä ylivelkaantumiseen puuttumiseen. Pidän erittäin tärkeänä, että pyrimme samanaikaisesti ehkäisemään ylivelkaantumista sekä parantamaan jo velkaantuneiden asemaa. Lainsäädäntömuutosten lisäksi kohdistamme lisäresursseja ylivelkaantuneiden auttamiseen, oikeusministeri Häkkänen sanoi.

Ensi vuoden alussa tulee voimaan uusi laki talous- ja velkaneuvonnasta, jolla kohennetaan velkaongelmiin joutuneiden ihmisten mahdollisuutta saada talous- ja velkaneuvonnan palveluja. Uudistuksessa talous- ja velkaneuvonnan resursseja lisätään, turvataan palvelun alueellinen saatavuus ja lisätään yhteistyötä velkaongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Myös tuomioistuimet ovat saamassa lisäresursseja velkomusasioiden käsittelyn nopeuttamiseen. Lisäksi ulosottolaitoksen resursseja lisätään velallisten neuvonnan tehostamiseksi.

- Lisäyksillä saamme jopa 50 ihmistä lisää auttamaan ylivelkaantuneita talous- ja velkaneuvonnassa, ulosotossa ja tuomioistuimissa. Tarkoituksena on saada apua ylivelkaantuneille mahdollisimman nopeasti, jotta asiat saataisiin järjestykseen, Häkkänen totesi.

Häkkänen muistutti, että työtä ylivelkaantumisen estämiseksi on jatkettava myös seuraavalla vaalikaudella.

- Ylivelkaantumisen hallintaan tarvitaan laaja-alaista eri toimenpiteiden yhdistämistä. Pidän tärkeänä, että luotonantajilla olisi käytettävissä riittävästi oikeaa tietoa maksukyvystä. Tämän vuoksi ensi vaalikaudella tulee uudistaa luottotietolainsäädäntö, jossa katsotaan niin positiivisen kuin negatiivisen luottotiedon käytön sääntely kokonaisuutena. Luottotietoa tarvitaan jatkossakin maksukyvyn arvioimiseen, mutta toisaalta kerran tapahtunut maksuongelma ei saa estää normaalia elämää. Oikeusministeriössä on käynnissä pikavippien markkinointia koskevan selvityksen laatiminen, jotta lainsäädäntöä päästäisiin arvioimaan heti ensi kauden alussa.

Lisätiedot: erityisavustaja Lauri Koskentausta, puh. 02951 50131, sähköposti: [email protected]

 
Sivun alkuun