Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pohjoismaat yhteistyöhön seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi oikeusalan työpaikoilla

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 1.6.2018 13.16
Uutinen

Pohjoismaiden oikeusyhteistyössä aletaan koota yhteistä #metoo-käsikirjaa, johon kerätään hyviä käytäntöjä seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi erityisesti oikeusalan työpaikoilla. Asiasta päätettiin vuosittaisen Pohjoismaiden oikeusyhteistyön ministerikokouksen yhteydessä Ruotsin Lundissa tänään. Suomea kokouksessa edusti johtaja Johanna Suurpää oikeusministeriöstä.

Päätös tiedon keräämiseksi erilaisista toimintamalleista ja konkreettisista toimenpiteistä häirintään puuttumiseksi tehtiin Suomen aloitteesta. Kokouksessa esiteltiin oikeusministeri Antti Häkkäsen viime syksynä käynnistämää #häirinnästävapaa-kampanjaa, jolla eri organisaatioita innostettiin mukaan häirinnän vastaiseen työhön. Kampanjan avulla on pyritty nostamaan esille häirintään puuttumisen malleja ja saadaan aikaan asennemuutos.

Oikeusala on ollut Suomessa aktiivinen. Asianajajaliitto ja Lakimiesliitto ovat tehneet jäsenistölleen kyselyitä seksuaalisen häirinnän yleisyydestä ja järjestäneet seminaareja aiheesta. Näiden kyselyiden tulokset osoittavat, että häirinnän kokemukset ja epäasiallinen käytös eivät ole harvinaisia myöskään oikeusalan työyhteisöissä.

Kokouksessa oli esillä myös mm. lapsiin internetissä kohdistuvien seksuaalirikosten ennaltaehkäisy sekä väkivaltaisen ekstremismin torjuntaan liittyvä tutkimushanke. Lisäksi keskusteltiin mm. järjestäytyneiden rikollisryhmien toimintaan puuttumisesta.

Lisätietoja:

johtaja Johanna Suurpää, puh. +358 2951 50534, sähköposti: [email protected] 

 
Sivun alkuun