Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Purkavaa uusrakentamista helpotetaan maaliskuun alusta lähtien

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 7.2.2019 13.35
Tiedote

Asunto-osakeyhtiöiden päätöksentekoa rakennusten purkamisesta ja uusrakentamisesta helpotetaan. Uudistukseen liittyvät lainmuutokset tulevat voimaan 1. maaliskuuta 2019, mikä on tarkoitus vahvistaa tasavallan presidentin esittelyssä huomenna.

Keskeisin muutos on se, että taloyhtiön yhtiökokous voi päättää 4/5:n määräenemmistöllä purkamisesta ja uusrakentamisesta, kun voimassa olevan lain mukaan asunto-osakeyhtiön on päätettävä hankkeesta yksimielisesti.

Uudistus tuo taloyhtiöille nykyistä enemmän toteutus- ja rahoitusvaihtoehtoja mittaviin peruskorjauksiin ja lisäksi se turvaa kunkin osakkaan asumisen, asuntovarallisuuden arvon sekä yhtiön ja osakkaiden velkojien aseman. Muutos vauhdittaa uusien asuntojen syntymistä sekä mahdollistaa alueiden tehokkaamman käytön ja kehittämisen.

Taloyhtiön yhtiökokous voi päättää 4/5:n määräenemmistöllä annetuista äänistä purkamisesta ja uusrakentamisesta, kun osakkaille tarjotaan uudet huoneistot yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti. Tällöin uuden huoneiston käypä arvo on vähintään vanhan arvo, vanhojen osakkaiden uusien huoneistojen käypien arvojen keskinäinen suhde vastaa vanhojen huoneistojen arvojen suhdetta ja uuden huoneiston hallintaoikeus vastaa likimain vanhaa huoneistoa ja osakkaan vastikeperuste ei kasva.

Lisäksi lakiin tulee uusia säännöksiä päätöksentekoa varten laadittavasta purkamisen ja uusrakentamisen suunnitelmasta ja sitä koskevasta riippumattoman asiantuntijan lausunnosta sekä niiden toimittamisesta osakkeenomistajille ja velkojille ennen yhtiökokousta.

Jos osakas ei halua osallistua hankkeeseen, hänellä on oikeus vaatia osakkeidensa lunastamista käypään hintaan. Lakiin lisätään myös säännökset vähemmistöosakkeiden lunastamisesta käypään hintaan. Osakkeenomistajalla, jolla on yli 90 prosenttia taloyhtiön osakkeista ja niiden tuottamista äänistä, on lunastusoikeus silloin, kun peruskorjaaminen ei ole kannattavaa taloudellisesti eikä asuntojen käytettävyyden kannalta.

Yhtiökokous voi myös 4/5:n määräenemmistöllä päättää talouden ja käytettävyyden kannalta arvioiden purkukuntoisen rakennuksen ja kiinteistön luovuttamisesta sekä selvitystilasta siten, että yhtiön netto-omaisuus jaetaan saman tien osakkaille. Tässä tilanteessa osakkaat saavat rahoitusta esimerkiksi uuden huoneiston hankkimiseen jostain muualta.

Purkavalla uusrakentamisella tarkoitetaan käytännössä sitä, että kasvukeskusten taloyhtiöt purkavat tai luovuttavat isojen peruskorjausten ja -parannusten tarpeessa olevia rakennuksiaan ja tilalle rakennetaan enemmän uusia asuntoja ja muita huoneistoja.

Tähän mennessä purkavan uusrakentamisen hankkeita on ollut vähän, koska päätökseen on vaadittu osakkaiden yksimielisyys.

Lisätietoja:

lainsäädäntöjohtaja Antti T Leinonen, puh. 02951 50264, [email protected],

lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, puh. 02951 50074,  [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset 


Purkavan uusrakentamisen mahdollisuuksien arviointia varten on luotu laskuri, jolla voidaan havainnollistaa hankkeen edellytyksiä ja vaikutuksia. https://plr.lucify.com/

 
Sivun alkuun