Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Rauhanjärjestöjen avustuksiin lisärahaa

justitieministeriet
Julkaisuajankohta 21.11.2019 14.03
Tiedote

Hallitus esittää rauhanjärjestöjen toiminta-avustuksiin 200 000 euron korotusta vuoden 2020 täydentävään budjettiesitykseen. Tällä korotuksella tuki palautettaisiin aiempien vuosien tasolle.

Valtakunnallisten rauhanjärjestöjen avustukset siirtyvät vuoden 2020 alusta opetus- ja kulttuuriministeriöstä oikeusministeriölle. Ensi vuoden talousarvioesityksessä oikeusministeriöön siirretty 300 000 euron avustusmääräraha ei mahdollista rauhanjärjestöjen toiminta-avustuksen myöntämistä aiempien vuosien tasolla. Nyt esitetty lisäys palauttaisi rauhanjärjestöille suunnatun tuen yhteensä 500 000 euroon eli lähelle vuotta 2016 edeltävää tasoa.

- Pidän välttämättömänä, että avustukset palautetaan aiemmalle tasolle. Valtakunnallinen rauhantyö edistää osaltaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Rauhanjärjestöjen toiminnan tukeminen toteuttaa hallitusohjelman lupausta syrjimättömyydestä, jossa ihmisoikeudet ja ihmisarvo kuuluvat jokaiselle, painottaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Valtionavustukset on tarkoitettu valtakunnallisille kansalaisjärjestöille, joiden tehtävänä on rauhantyön edistäminen Suomessa.

Lisätietoja: erityisasiantuntija Vava Lunabba puh. 0295 150 136, [email protected]

Yleisavustukset rauhantyön valtakunnallisten järjestöjen toimintaan vuodelle 2020

 
Sivun alkuun