Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

AMIF-haku auki – EU-tukea haettavissa noin 4,1 miljoonaa euroa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 18.11.2019 10.49
Tiedote 98/2019
lapsi ja äiti lukemassa.

Sisäministeriö on käynnistänyt turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) haun 18.11.2019. Rahoitusta on haettavissa yhteensä noin 4,1 miljoonaa euroa. Haku on avoinna 17.1.2020 klo 16.15 saakka.

Vastaanotto- ja turvapaikkajärjestelmiin, kotouttamiseen ja valmiuksien kehittämiseen sekä paluuseen liittyviin hankkeisiin on haettavissa EU-tukea yhteensä 3,4 miljoonaa euroa. Suomen uudelleensijoittamisohjelman viranomaismenettelyiden kehittämishankkeisiin on haettavissa EU-tukea yhteensä 780 000 euroa. Tuettavien hankkeiden tulee edistää rahaston kansallisessa ohjelmassa ja toimeenpano-ohjelmassa asetettuja tavoitteita.

AMIF-rahaston avulla vahvistetaan ja kehitetään Euroopan yhteistä turvapaikkajärjestelmää, tuetaan kolmansien maiden kansalaisten kotoutumista ja laillista maahanmuuttoa sekä kehitetään paluustrategioita. Rahastoon sisältyvät perusrahoitusosuuden lisäksi erilliset Suomen uudelleensijoittamisohjelman määrärahat.

AMIF-rahasto ja sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) muodostavat sisäasioiden EU-rahastot (EUSA).

EUSA-järjestelmässä siirrytään Suomi.fi-tunnistautumiseen

Sisäasioiden EU-rahastojen (EUSA) hankerahoitus-asiointipalvelussa eli EUSA-järjestelmässä siirrytään kesken haun 11.12.2019 käyttämään Suomi.fi-tunnistautumista ja Suomi.fi-valtuudet-palvelua.

Sisäministeriö järjestää verkkokoulutuksia EUSA-järjestelmästä 22.11. klo 10-11, 12.12. klo 13-14 ja 14.1. klo 10-11. Lisätietoja koulutuksista ja osallistumisohjeet EUSA-rahastojen verkkosivuilla.

Lisätietoja:

asiantuntija Noora Vahervaara, p. 0295 488 265, [email protected]

 
Sivun alkuun