Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Itsenäisyyspäivän aattona saa liputtaa läpi yön – lippu tulee valaista hyvin pimeän ajaksi

inrikesministeriet
Julkaisuajankohta 21.11.2017 9.57
Tiedote 123/2017

Suomen juhlavuoden kunniaksi itsenäisyyspäivänä voi tänä vuonna poikkeuksellisesti liputtaa jo itsenäisyyspäivän aatosta kello 18.00 alkaen, mikäli lippu valaistaan pimeän ajaksi. Tällöin itsenäisyyspäivän liputus voi alkaa 5.12. kello 18 ja päättyä 6.12. kello 22.00. Suomen lipun nostaminen salkoon on verraton tapa iloita itsenäisyydestä.

Jos liputtaa läpi yön, tulee lipun olla niin hyvin valaistu, että lipun kuvio ja värit erottuvat selkeästi. Valkoisen tulee siis näkyä selvästi valkoisena ja sinisen sinisenä. Juhlaliputukseen osallistuminen on vapaaehtoista.

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla aloitetaan virallisella avauksella itsenäisyyspäivän aattona 5.12. kello 18 nostamalla liput salkoon Helsingin Kauppatorilla. Avauksen toivotaan olevan yhteinen juhlan aloitushetki kaikkialla Suomessa.

Mikäli lipun hyvä valaiseminen ei ole itsenäisyyspäivän aattona mahdollista, liputetaan itsenäisyyspäivänä normaalikäytännön mukaisesti siten, että lippu nostetaan salkoon 6.12. aamulla kello 8.00 ja se lasketaan illalla kello 20.00.

Helsingin kaupungintalolla lippu liehuu jatkossa läpi vuorokauden

Helsingin kaupungin kanssa on sovittu, että kaupunki voi määräaikaisesti liputtaa Suomen lipulla ympärivuorokautisesti ja -vuotisesti kaupungintalon katolla. Ympärivuorokautista ja -vuotista liputusta kokeillaan ensin ajalla 5.12.2017–31.12.2018 ja kokeilun jatkosta päätetään myöhemmin.

Suomalainen liputuskulttuuri on sallivaa, mutta pimeällä liputtamisen kieltämisestä ei ole haluttu lipsua. Perusteet tähän kumpuavat siitä, että lipun värien on haluttu aina näkyvän selvästi.

Helsingin poikkeusjärjestely on pohdittu huolellisesti. Helsingin kaupungintalo on paraatipaikalla. Se on ensimmäisiä rakennuksia, jonka laivalla Helsinkiin saapuvat ihmiset näkevät. Helsingin Eteläsatamalla ja Kauppatorilla on merkittävä kansallinen symboliarvo.

Liputusuudistus on Helsingin kaupungin Suomi 100 -juhlavuositeko, jonka Helsingin kaupunki toivoo jäävän elämään kauas tulevaisuuteen. Kaupunki sitoutuu toteuttamaan valaistusratkaisun, jossa lipun värit erottuvat selvästi myös syksyn pimeinä öinä.

Liputtaminen on verraton tapa iloita itsenäisyydestä

Liputtaminen on hieno ja arvokas tapa näyttää iloaan ja korostaa syytä juhlaan. Meillä Suomessa on varsin salliva liputuskulttuuri. Liputtamista ei tarvitse arkailla, lipun voi nostaa salkoon jo pienemmästäkin syystä. Liputtaminen on myös arvokas tapa osoittaa kunnioitusta tai kertoa surusta.

On hyvä muistaa, että Suomi on yksi maailman parhaista maista. Siitä sopii iloita, ja Suomen lipun nostaminen salkoon on verraton tapa iloita itsenäisyydestä.

Liputan-kampanja

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Hanne Huvila, p. 0295 488 313, [email protected]

 
Sivun alkuun