Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lakihankkeessa selvitetään mahdollisuuksia muuttaa uusintahakemuksien käsittelyä

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 4.7.2018 8.29
Tiedote 78/2018

Sisäministeriön 3. heinäkuuta asettamassa hankkeessa selvitetään ja valmistellaan EU:n turvapaikkamenettelydirektiivin mahdollistamat ulkomaalaislain muutokset kansainvälistä suojelua koskevien uusintahakemusten käsittelyyn ja Maahanmuuttoviraston päätösten täytäntöönpanoon. Hankkeen yhteydessä tehdään myös EU:n tuomioistuimen ratkaisun edellyttämät ulkomaalaislain muutokset, jonka mukaan pakolaisen iän arvioimisen lähtökohtana on pidettävä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivämäärää kun kyseessä on perheenyhdistäminen.

- Turvapaikkaa hakevan lapsen iän määritystä selkeytetään siten, että lapsen etu toteutuu oikeasuhteisesti myös perheen yhdistämistilanteessa. Samalla menettelyä turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksissa pyritään tarkentamaan siten, että asialliset syyt tarkastetaan mutta väärinkäyttöä viivytystarkoituksessa rajataan erityisesti kolmannesta hakemuksesta eteenpäin, sisäministeri Kai Mykkänen kuvailee.

Menettelydirektiivi sisältää säännökset uusintahakemuksia koskevasta päätöksenteosta ja edellytykset hakijan oikeudelle oleskella jäsenvaltion alueella uusintahakemuksen jätettyään. Uusintahakemuksella tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, jonka ulkomaalainen tekee saatuaan lainvoimaisen päätöksen Maahanmuuttovirastolta tai hallintotuomioistuimelta aiemmin tekemäänsä hakemukseen.

Suomi ei ole aiemmin sisällyttänyt ulkomaalaislakiin kaikkia direktiivin uusintahakemuksen tutkimista koskevia säännöksiä eikä mahdollisuuksia poiketa oikeudesta jäädä alueelle myöhempien hakemusten yhteydessä.

Hankkeen yhteydessä selvitetään myös mahdollisuudet muuttaa ulkomaalaislakia matkustusasiakirjojen haltuunottoa koskevien pykälien osalta.

Uudet hakemusperusteet on tärkeä tuoda esiin mahdollisimman aikaisin

Turvapaikkaprosessin ja hakijan kannalta on erityisen tärkeää, että hakiessaan uudestaan kansainvälistä suojelua henkilö tuo mahdolliset uudet hakemusperusteet esiin jo hakemusta jättäessään. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan jos hakija ei uusintahakemuksessaan ole esittänyt uusia asiaan ratkaisuun vaikuttavia perusteita maahan jäämiselle, hakemusta ei tutkita sisällöllisesti vaan se jätetään ulkomaalaislain nojalla tutkimatta. Tällöin ei ole perusteita myöskään henkilön maassa oleskelulle, vaan tapauksesta riippuen hakijalle tehdään käännyttämispäätös tai aikaisempi lopullinen päätös voidaan laittaa täytäntöön.

Tutkimatta jättäminen ei kuitenkaan tarkoita, että uusintahakemusta ei tutkittaisi. Uusintahakemuksen tapauksessa tutkitaan aina, onko siinä esitetty uusia, asiaan vaikuttavia perusteita tai todisteita. Jos tällaisia on esitetty, Maahanmuuttovirasto käsittelee hakemuksen tapauksesta riippuen joko nopeutetussa tai niin sanotussa normaalissa menettelyssä.

Uusintahakemusten määrä on kasvanut voimakkaasti

Maahanmuuttoviraston vuoden 2017 ja alkuvuoden 2018 tilastoista on selvästi nähtävissä voimakas kasvu kansainvälistä suojelua koskevien uusintahakemusten määrässä ja niiden suhteellisessa osuudessa kaikista Suomessa jätetyistä kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista. Useat hakijat ovat jättäneet jo monia uusintahakemuksia ja määrä kasvaa jatkuvasti.

Tavoitteena on, että lainmuutokset hyväksytään tällä hallituskaudella.

Lisätietoja hankkeesta

Lisätietoja:

johtava asiantuntija Kukka Kruger, p. 0295 488 270, [email protected]

 
Sivun alkuun