Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Maahanmuuttohallinnolle tulossa uusi nykyaikainen henkilötietolaki

inrikesministeriet
Julkaisuajankohta 8.11.2018 14.37
Tiedote 123/2018

Maahanmuuttohallinnon henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely on tarkoitus koota uuteen lakiin. Uusi laki korvaisi yli 20 vuotta vanhan ulkomaalaisrekisterilain ja täydentäisi Euroopan unionin tietosuoja-asetusta ja tietosuojalakia. Hallituksen esitys maahanmuuttohallinnon henkilötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annettiin eduskunnalle 8.11.

– Muutoksilla mahdollistetaan uudet, nykyaikaiset toimintatavat, kuten automatisoitu päätöksenteko. Lisäksi ulkomaisen työvoiman lupabyrokratiaa vähennetään, kun Maahanmuuttovirasto voi jatkossa saada toisilta viranomaisilta tietoja keskitetysti yhdellä pyynnöllä. Nämä ovat tärkeitä askeleita lupaprosessien nopeuttamiseksi, jossa työ vielä jatkuu, sisäministeri Kai Mykkänen kertoo.

Hankkeen tarkoituksena on päivittää vanhentunut lainsäädäntö nykyaikaan. Henkilötietolaki ei olisi enää sidottu rekistereihin tai tietojärjestelmiin, vaan niihin tarkoituksiin, joissa henkilötietoja käsitellään.

Uutta on myös se, että sääntelyä kohdistettaisiin riskiperusteisesti tarkempaa sääntelyä edellyttäviin tilanteisiin (esimerkiksi arkaluonteiset tiedot) ja sääntelyä puolestaan purettaisiin tilanteissa, joissa yksityiskohtainen sääntely ei ole välttämätöntä.

Laki mahdollistaisi Maahanmuuttovirastolle automaattisen päätöksenteon tietyin edellytyksin. Automaattisia päätöksiä tehtäisiin vain silloin, kun asian laatu tai laajuus, yhdenmukainen kohtelu, lapsen etu tai muu erityinen syy ei sitä estä. Esimerkiksi työntekijän oleskelulupien kohdalla automaattinen päätöksenteko voisi joissain tilanteissa nopeuttaa lupien myöntämistä ja mahdollisesti myös laskea lupien hintoja, edellyttäen, että lupaprosessi on pantu vireille sähköisesti.

Uusi laki ottaisi myös ensimmäisen askeleen kohti velvoitteidenhoitoselvityksen käyttöönottoa Maahanmuuttovirastossa. Velvoitteidenhoitoselvitys on Verohallinnon palvelu, josta selviää onko työnantaja hoitanut velvoitteensa, kuten verot ja lakisääteiset vakuutusmaksut. Tätä tietoa voidaan hyödyntää työntekijän oleskelulupien käsittelyssä. Näin työnantajan ei tarvitsisi toimittaa samoja tietoja useille viranomaisille erikseen.

Lausuntokierroksella useat lausunnonantajat pitivät maahanmuuttohallinnon henkilötietosääntelyn keskittämistä kannatettavana ratkaisuna sääntelyn selkeyden ja rekisteröidyn oikeusturvan kannalta.

Lisätietoa hankkeesta

Lisätietoja

johtava asiantuntija Tuuli Tuunanen, p. 0295 488658, [email protected]

 
Sivun alkuun