Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Risikko tapaa Frontexin pääjohtajan Varsovassa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2018 9.46
Tiedote 13/2018

Sisäministeri Paula Risikko vierailee Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin päämajassa Varsovassa Puolassa 30.1. ja tapaa pääjohtaja Fabrice Leggerin. Keskustelujen asialistalla on mm. Eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimeenpano ja Suomen osallistuminen Frontexin koordinoimaan toimintaan.

Suomi osallistuu aktiivisesti Frontexin toimintaan. Vuonna 2017 Rajavartiolaitos osallistui Frontexin operaatioihin yli 20 henkilötyövuoden panoksella ja vuonna 2018 osallistuminen kasvaa edelleen. Frontex korvaa jäsenvaltioille operaatioihin osallistumisen kustannukset.

Suomen suurin panostus on ollut Kreikan merialueella toteutettavassa Poseidon yhteisoperaatiossa, jossa Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaiva Merikarhu on ollut yhtäjaksoisesti huhtikuusta 2017 alkaen. Laivassa on suomalaisten johtama yhteiseurooppalainen miehistö ja se osallistuu Turkista suuntautuvan laittoman maahantulon torjuntaan sekä tarvittaessa meripelastustehtäviin. Vartiolaivan osallistumista yhteisoperaatioon Välimerellä jatketaan vuonna 2018 ja miehistön kokoonpanoa kehitetään edelleen.

Lisätietoja:
yksikön päällikkö Mika Rytkönen, p. 0295 421 131, [email protected]

Paula Risikko
 
Sivun alkuun