Poliisille, rajavartijoille ja turvapaikkahakemusten jononpurkuun vahvistuksia

Sisäministeriö 17.9.2019 19.20
Tiedote

Hallitus sopi budjettiriihessä 17. syyskuuta sisäistä turvallisuutta vahvistavista toimista.

Poliisien määrää nostetaan 7500 henkilöön vuoteen 2022 mennessä. Hallitus sopi 7,5 milj. euron lisärahasta vuodelle 2020, jolla saadaan poliisiin arviolta 80 henkilötyövuotta lisää ensi vuonna. Uusia voimavaroja kohdennetaan muun muassa ennalta estävään toimintaan ja päivittäisrikostorjuntaan.


- Meidän on ennakoitava kaupungistumisen, ikääntymisen, ilmastonmuutoksen, digitalisoitumisen ja eriarvoistumisen mukanaan tuomia haasteita. Poliisin palveluja ja läsnäoloa on kohdennettava sinne, missä tarve on suurin, on sitten kyse lähiöistä tai verkkorikollisuudesta, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo.

Hallituksen tavoitteena on myös kehittää poliisin toimintavastetta, ehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia sekä vahvistaa ympäristörikosten ennaltaehkäisyä ja torjuntaa hallitusohjelman
mukaisesti.

Hallitus sopi, että maahanmuuttovirasto saa turvapaikka- ja oleskelulupien käsittelyyn 13 miljoonan euron lisärahan ensi vuodelle. Lisärahoituksella pystytään purkamaan ruuhkautunutta vanhojen hakemusten käsittelyä sekä lyhentämään käsittelyaikoja. Käsittelyajat ovat jo nyt ylittäneet lakisääteiset ajat, mikä on kestämätön tilanne hakijoiden oikeusturvan kannalta.

- Lisäresursseilla voidaan vahvistaa menettelyn laatua sekä oikeusvarmuutta. Pitkittyneet käsittelyajat kuormittavat myös turvapaikanhakijoiden vastaanottoa, joten lisärahoitus vähentää vastaanottokeskusten kustannuksia. Maahanmuuttoviraston arvion mukaan ilman nyt myönnettyä lisärahaa vastaanoton kustannukset kasvaisivat ensi vuonna noin 20 miljoonaa euroa, sanoo ministeri Ohisalo.

Rajavartiolaitokselle myönnetään ensi vuodelle lisäresurssia muun muassa rajan teknisen valvonnan kehittämiseen. Lisämäärärahaa tarvitaan myös kasvaviin toimitilakustannuksiin ja EU-velvoitteisiin. Lisämäärärahalla päästään alkuun henkilöstömäärän vahvistamiseksi rajanylityspaikoilla. Lisäksi myönnettiin valtuus kahden valvontalentokoneen suorituskyvyn korvaamiseksi.

 


Lisätietoja:

erityisavustaja Jarno Lappalainen, p. 040 0536 973 (ministerin haastattelupyynnöt)

talous- ja suunnittelujohtaja Kati Korpi, p. 0295 488 513