Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Poliisin maksuihin muutoksia 1.7. alkaen

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 28.6.2017 12.42
Tiedote 67/2017

Poliisin maksuihin tulee muutoksia 1.7.2017 alkaen. Muun muassa passien, henkilökorttien ja Supon tekemien turvallisuusselvitysten hinnat nousevat.

Henkilökortin ja passin hinnat nousevat neljä euroa. Passin hinta sähköisesti haettuna on 1.7. alkaen 48 euroa ja henkilökortti 54 euroa. Ampuma-aseiden hankkimis- ja hallussapitoluvan hinta nousee 86 euroon (nyt 79 euroa). Myös muut paikallispoliisin maksut nousevat noin 10 prosentilla.

Syy hintojen nousuun on poliisin maksullisen toiminnan ennakoitu alijäämäisyys vuonna 2017, joka johtuu muun muassa arviota suuremmista yleiskustannuksista vuonna 2017. Hinnantarkistuksilla varmistetaan maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus loppuvuoden osalta.

Myös suojelupoliisin maksut nousevat. Syynä on turvallisuusselvitysrekisterin käyttöönotto. Rekisteri on valmistumassa elokuussa 2017 ja sen käyttökustannuksista aiheutuvat kulut katetaan maksullisen toiminnan osalta turvallisuusselvitysten hintoja tarkistamalla. Suppean turvallisuusselvityksen hinta nousee 55 eurosta 57 euroon ja perusmuotoisen turvallisuusselvityksen hinta 102 eurosta 110 euroon.

Laajan turvallisuusselvityksen hinta nousee 155 eurosta 245 euroon. Hinnankorotus johtuu haastatteluprosessin käyttöönottamisesta laajan turvallisuusselvitysmenettelyn yhteydessä. Haastattelulla on ollut merkittävä vaikutus selvityksen laatimiseen käytettävään työaikaan.

Maksuasetuksessa säädetään Poliisihallituksen, keskusrikospoliisin, suojelupoliisin, Poliisiammattikorkeakoulun ja paikallispoliisin suoritteiden maksullisuudesta.

Lisätietoja:

poliisijohtaja Sanna Heikinheimo, sisäministeriö, p. 0295 488 553, [email protected]
lupahallintopäällikkö Minna Gråsten, Poliisihallitus, p. 0295 481 660, [email protected]
ylitarkastaja, Henkilöt-toiminnon päällikkö, Pekka Aho, suojelupoliisi, p. 0295 484 462, [email protected]

 
Sivun alkuun