Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomeen suunnitteilla uusi startup-oleskelulupa

inrikesministeriet
Julkaisuajankohta 28.9.2017 14.13
Tiedote 101/2017

Kasvuyrittäjille eli niin sanotuille startup-yrittäjille esitetään omaa oleskelulupaa. Samalla jatkoluvan hakemisprosessia helpotettaisiin ja erityisasiantuntijoiden ensimmäisen oleskeluluvan voimassaoloaikaa pidennettäisiin. Hallitus antoi esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta 28. syyskuuta.

Tarkoitus on helpottaa yrittäjien ja huippuosaajien maahanmuuttoa Suomeen ja siten edistää talouskasvua ja työllisyyttä. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Kansainvälisistä osaajista käydään niin kovaa kilpailua, että muiden maahan asettautumiseen vaikuttavien tekijöiden ohella oleskelulupajärjestelmän on syytä olla sujuva. Muutos on osa laajempaa kokonaisuutta, jolla hallitus helpottaa osaajien maahanmuuttoa ja yrittäjyyttä.

Tavoitteena on, että kasvuyrittäjän luvan saisi mahdollisimman nopeasti. Oleskeluluvan myöntäisi Maahanmuuttovirasto, mutta hakijan tulisi ennen oleskeluluvan hakemista hankkia liiketoiminnallinen arvio Innovaatiorahoituskeskus Tekesiltä.

Tekes arvioisi, että yrityksen liiketoimintamallilla on edellytykset nopeaan kansainväliseen kasvuun. Tekesin rooli perustuu sen valtakunnalliseen viranomaisrooliin ja vankkaan startup-toiminnan tuntemukseen. Maahanmuuttovirasto ei enää arvioisi yritystoimintaa vaan katsoisi, että hakijalla on turvattu toimeentulo eikä luvan myöntämiselle ole kansallisesta turvallisuudesta johtuvia esteitä.

Oleskelulupa myönnettäisiin kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen se olisi mahdollista uusia. Oleskeluluvan myöntämiseen menisi korkeintaan muutama viikko.

Startup-lupaan on haettu mallia muista maista

Startup-lupaan on haettu mallia muista maista kuten Tanskasta. Usealla EU-maalla on käytössä erillinen oleskelulupa kasvuyrittäjille. On tutkittu, että oleskelulupajärjestelmät eivät itsessään houkuttele yrittäjiä, vaan bisnesmahdollisuudet. Startup-lupa lähettää kuitenkin viestin, että Suomi panostaa kasvuyrittäjyyteen kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Yrittäjän oleskelulupa kattaa myös Oy-muotoisen yrittäjyyden

Muun kuin kasvuyrittäjän oleskelulupaa muutettaisiin siten, että yrittäjän oleskelulupa voitaisiin jatkossa myöntää myös osakeyhtiömuotoiseen liiketoimintaan. Nykyisin lupa voidaan myöntää vain täydessä henkilökohtaisessa vastuussa toimivalle elinkeinonharjoittajalle, eli esimerkiksi toiminimellä toimivalle yrittäjälle. Samalla nykyisen elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan nimi muuttuisi yrittäjän oleskeluluvaksi.

Jatkossa yrittäjien oleskelulupia olisi siis kaksi: kasvuyrittäjän ja yrittäjän oleskelulupa.

Erityisasiantuntijalle oleskelulupa heti kahdeksi vuodeksi

Erityisasiantuntijan ensimmäinen oleskelulupa voitaisiin myöntää kahdeksi vuodeksi nykyisen yhden vuoden sijaan. Muutos koskisi myös heidän perheenjäseniään. Edellytyksenä on, että työsuhde on jatkuva tai voimassa vähintään kaksi vuotta.

Jatkoluvan hakemiseen ei enää tarvittaisi käyntiä Maahanmuuttovirastossa

Oleskelulupaprosessia sujuvoitettaisiin siten, että jatkolupaa varten ei kerättäisi enää uusia sormenjälkiä. Jatkolupa olisi mahdollista hakea täysin sähköisesti käymättä Maahanmuuttovirastossa.

Muutos koskisi kaikkia oleskelulupia. Käytännössä muutos helpottaa erityisesti kansainvälisissä yrityksissä työskenteleviä työntekijöitä, koska he matkustavat paljon.

Lue lisää hankkeesta

Lisätietoja:

johtava asiantuntija Elina Immonen, p. 0295 488 593, [email protected]

maahanmuutto-osaston lainsäädäntöjohtaja Riitta Koponen, p. 0295 488 610, [email protected]

 
Sivun alkuun