Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomen kansalaisuus myönnettiin 9 518 ulkomaalaiselle

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 25.1.2013 12.32
Uutinen

Maahanmuuttoviraston tiedote 24.1.2013

Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna 9 518 ulkomaalaista. Heistä 8 596 sai kansalaisuuden hakemuksen ja 922 ilmoituksen [1] perusteella. Määrä yli kaksinkertaistui vuodesta 2011, jolloin Suomen kansalaisuus myönnettiin 4 794 henkilölle. Tilastokeskuksen aiemmin tällä viikolla julkaisemat ennakkotiedot poikkeavat hieman näistä Maahanmuuttoviraston vahvistetuista vuositilastoista.

Myös kansalaisuutta hakeneiden määrät kasvoivat merkittävästi: kansalaisuushakemusten määrä kasvoi noin 39 prosentilla (2012: 7 865 henkilöä, 2011: 5 632), kansalaisuusilmoitusten noin 26 prosentilla (2012: 889, 2011: 706).

Kasvun taustalla lakimuutos

Hakijamäärän kasvu selittyy lähinnä 1.9.2011 voimaan tulleella kansalaisuuslain muutoksella. Tuolloin kansalaisuuden saamiseksi vaadittava asumisaika lyheni kuudesta viiteen vuoteen, mikä näkyy kansalaisuushakemusten lisääntymisenä.

Kansalaisuusilmoitusten lisääntymistä on puolestaan vauhdittanut se, että syyskuun 2011 alusta lähtien kaikki entiset Suomen kansalaiset ovat voineet saada kansalaisuuden takaisin ilmoituksella ilman, että heidän täytyy muuttaa Suomeen.

Lakimuutoksen ja kasvaneiden kansalaisuushakemus- ja -ilmoitusmäärien vuoksi Maahanmuuttovirasto palkkasi alkuvuodesta määräaikaista lisähenkilöstöä kansalaisuusasioiden päätöksentekoon. Tämä sekä jatkuva päätöksenteon tehostaminen kasvattivat myös kansalaisuuspäätösten määrää merkittävästi: hakemuspäätösten määrä kasvoi yli kaksinkertaiseksi ja ilmoituspäätösten määrä noin 47 prosentilla.

Käsittely on nopeutunut myös siksi, että loppuvuodesta 2010 käyttöön otettu ulkomaalaisasioiden sähköinen asiankäsittelyjärjestelmä UMA toimii nyt täydellä teholla.

Venäläiset edelleen suurin ryhmä

Eniten Suomen kansalaisuutta hakivat hakemuksella venäläiset (2 111 henkilöä), jotka ovat jo vuosia pitäneet tilastokärkeä. Heidän jälkeensä eniten kansalaisuushakemuksia jättivät somalialaiset (645), irakilaiset (528), virolaiset (427) ja afganistanilaiset (374).

Uusina kymmenen suurimman hakijakansalaisuuden joukkoon nousivat sudanilaiset (199), Kongon demokraattisen tasavallan kansalaiset (153) ja kosovolaiset (150). Sudanilaisten ja kongolaisten hakemusten lisääntymistä selittänee se, että näiden valtioiden kansalaisia on valittu Suomeen kiintiöpakolaisina 2000-luvulla.

Kansalaisuuden hakemuksesta saaneiden joukossa oli eniten venäläisiä (2 432), somalialaisia (593), afganistanilaisia (508), virolaisia (483) ja irakilaisia (439).

Entisten kansalaisten ilmoituksia eniten Ruotsista

Entisen kansalaisen kansalaisuusilmoituksia tekivät eniten ruotsalaiset (234), yhdysvaltalaiset (48), australialaiset (48), kanadalaiset (39) ja saksalaiset (18).

Samat ryhmät olivat kärjessä myös myönteisen päätöksen saaneista entisistä kansalaisista. Ruotsin kansalaisia heistä oli 245 eli 51 prosenttia.

Suurin osa päätöksistä oli myönteisiä

Vuonna kansalaisuushakemuksiin tehdyistä päätöksistä noin 87 prosenttia oli myönteisiä. Kansalaisuusilmoituksiin tehdyistä päätöksistä myönteisiä oli noin 91 prosenttia.

Kansalaisuushakemusten keskimääräinen käsittelyaika oli 381 vuorokautta (2011: 373) ja kansalaisuusilmoitusten 109 vuorokautta (2011: 110).

Tarkempi katsaus verkossa

Tarkempi katsaus vuoden 2012 kansalaisuusasioista löytyy Maahanmuuttoviraston verkkosivuilta > Kansalaisuustilastot.

[1] Hakemusmenettelyä kevyemmän ilmoitusmenettelyn perusteella Suomen kansalaisuuden voivat saada muun muassa entiset Suomen kansalaiset, suuren osan nuoruuttaan Suomessa asuneet 18–22-vuotiaat ja suomalaisen isän avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset.

 

 
Sivun alkuun