Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomi osallistuu EU:n kriisinhallintaharjoitukseen

inrikesministeriet
Julkaisuajankohta 12.9.2016 14.23
Uutinen

Ulkoministeriön tiedote 12.9.2016

Suomi osallistuu Euroopan unionin Multi-Layer 2016 (ML16) -kriisinhallintaharjoitukseen, joka järjestetään 13.9.–20.10.2016 välisenä aikana. Euroopan unionin ulkosuhdehallinnon järjestämä harjoitus toteutetaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa nyt kolmannen kerran. Edellinen vastaava harjoitus järjestettiin vuonna 2014.

Harjoituksen tavoitteena on parantaa EU:n toimintakykyä kriiseihin vastaamisessa erityisesti unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla. Harjoitus perustuu kuvitteelliseen tilanteeseen, joka heijastelee nykyajan monitahoista kriisiä: pitkäaikaisella paikallisella kriisillä on valtioiden rajat ylittäviä vaikutuksia. Harjoituksessa EU perustaa sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallintaoperaation nopeasti etenevässä kriisitilanteessa.

Harjoitukseen osallistuvat EU:n ulkosuhdehallinto, neuvosto, neuvoston sihteeristö, komissio, jäsenmaat (pääkaupungit, EU-edustustot ja valikoidut suurlähetystöt) sekä relevantit EU-delegaatiot.

Suomessa poikkihallinnollisena yhteistyönä toteutettavaan harjoitukseen osallistuvat ulkoasiainministeriön lisäksi puolustusministeriö, pääesikunta, sisäministeriö ja valtioneuvoston kanslia.

Kyseessä on päätöksentekoon ja suunnitteluun keskittyvä niin kutsuttu desktop-harjoitus. Harjoitukseen ei osallistu joukkoja.

Lisätietoja:
Leena Pylvänäinen, ulkoministeriön poliittinen osasto, puh. 0295 351 323
Jussi Vienonen, puolustusministeriön puolustuspoliittinen osasto, puh. 0295 140 013

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]. ja puolustusministeriössä [email protected].

 
Sivun alkuun