Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uusi julkaisusarja vähemmistöjen historiasta Suomessa, syrjinnästä ja sen eri muodoista

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2014 10.38
Uutinen

Sisäministeriön julkaisema Yhdenvertaisuus -artikkelisarja haastaa lukijaa pohtimaan syrjintään liittyviä kysymyksiä ja kannustaa toimimaan yhdenvertaisuuden puolesta.

Osa 1: Arvon mekin ansaitsemme - Näkökulmia osallisuuden historiaan Suomessa

Vähemmistöjen historia jää yleensä näkymättömiin yleisessä historiankirjoituksessa tai vähemmistöä tarkastellaan lähinnä valtaväestön näkökulmasta. Vähemmistöryhmät ovat kuitenkin tehneet merkittävää työtä heihin kohdistuvien epäkohtien esille tuomisessa ja oikeuksiensa edistämisessä.

Esimerkkejä vähemmistöjen historiaa käsittelevistä artikkeleista:
• Vetelehtimästä nuorisovaltuustoon - Kenestä keskustellaan, kun puhutaan nuorista? Nuoren määritelmä on vaihdellut paljon eri aikakausina ja eri yhteyksissä.
• Lappalaisten suojelualueita ja saamelaisten liittoja - Millaista on ollut saamelaisten poliittinen liikehdintä 1900-luvun alusta tähän päivään?
• Säälin kohteesta aktiiviseksi toimijaksi - Vammaiset ihmiset ovat jo keskiajalta lähtien itse lähteneet aktiivisesti parantamaan elinolojaan.

Osa 2: Valehtelisin, jos väittäisin - Syrjintä ja syrjimättömyys

Vaikka vähemmistöjen oikeuksien edistämisessä on saatu hyviä tuloksia, yhteiskunta toimii vielä pitkälti enemmistön ehdoilla ja syrjintää tapahtuu eri elämänalueilla. Yhdenvertaisuus-sarjan toisessa osassa äänen saavat syrjintää kokeneet ihmiset, joiden tarinan kautta katsotaan syrjintää eri elämänalueilla ja erityisesti viranomaisten toiminnassa.

"Opasteet ovat selkeitä ja kahdella kielellä, ja sitä aina luulee, että voi mennä luukulle puhumaan ruotsia. Mutta sitten hoitaja ei puhukaan kuin suomea." - Suomenruotsalainen Carin

"Antti toivoi voivansa käyttää toista nimeä ja valitsi sukupuolineutraalin nimen. Sekä kaverit että opettajat kuitenkin kieltäytyivät käyttämästä sitä. Päinvastoin, kaikki yritykset rikkoa sukupuoliroolirajoja johtivat kiusaamisen lisääntymiseen." - Transnuoren kokemuksia koulunkäynnistä

Osa 3: Pidä huolta - Esimerkkejä yhdenvertaisuuden edistämisestä

Syrjinnän vastainen työ vaatii onnistuakseen erilaisia toimijoita yhteiskunnan eri alueilla. Muun muassa kansalaisjärjestöt ja useat vapaaehtoisorganisaatiot toimivat monilla tavoin syrjinnän esille tuomiseksi ja ehkäisemiseksi. Ensisijainen velvollisuus yhdenvertaisuuden edistämisessä ja toteuttamisessa on kuitenkin viranomaisilla.

Yhdenvertaisuus-sarjan kolmannen osan artikkelit esittelevät hyviä käytäntöjä esimerkiksi asunnottomien auttamisessa, romanilasten koulunkäynnin edistämisessä ja osatyökykyisten työllistymisessä.

Artikkeleissa kerrotaan myös, miten Oulun poliisi on lähtenyt rakentamaan verkostoa, jonka avulla voidaan helpottaa maasta poistettavien tilannetta sekä lisätä luottamusta paperittomien ja poliisin välillä.

Tutustu ja tilaa!

Tulostettavat julkaisut löytyvät täältä:

Arvon mekin ansaitsemme - Näkökulmia osallisuuden historiaan Suomessa
Valehtelisin jos väittäisin - Syrjintä ja syrjimättömyys Suomessa
Pidä huolta - esimerkkejä yhdenvertaisuuden edistämisestä
Julkaisujen painoversioita (maksuton) voit tilata osoitteesta [email protected]

Kyselyt ja lisätietoa: [email protected] ja
21.7. alkaen hankepäällikkö Katriina Nousiainen [email protected]

 
Sivun alkuun