Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

15 yritystä haki investointitukea uuden energiateknologian suuriin demonstraatiohankkeisiin

Ministry of Economic Affairs and Employment
Julkaisuajankohta 20.6.2019 9.25
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö vastaanotti toukokuun loppuun asetettuun määräaikaan mennessä 15 hakemusta, joilla yritykset hakevat yhteensä 140 miljoonaa euroa investointitukea suuriin uuden energiateknologian demonstraatiohankkeisiin.

Hankehakemuksista kuusi liittyy kivihiilen ja muiden fossiilisten energialähteiden korvaamiseen kaupunkialueilla, neljä on biojalostamohankkeita ja viisi muita suuria uuden energiateknologian demonstraatiohankkeita. Hankkeiden investointikustannukset olisivat yhteensä 1 285 miljoonaa euroa. 

Uuden energiateknologian suurten demonstraatiohankkeiden investointituki on tarkoitettu tulevaisuuden energiaratkaisuihin, joilla tähdätään vuodelle 2030 asetettujen kansallisten ja EU:n energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseen.

Haku on kohdennettu investointikustannuksiltaan yli viiden miljoonan euron hankkeille. Tukiohjelman tavoitteena on edistää uuteen energiateknologiaan perustuvia kansallisesti ja kansainvälisesti monistettavia ratkaisuja. 

Tuen myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan ja hankkeiden väliseen vertailuun, jossa arvioidaan erityisesti hankkeeseen sisältyvän teknologian uutuusarvoa. Lisäksi arvioinnissa huomioidaan hankkeen toteutettavuus, tuotettava energiamäärä, kustannustehokkuus sekä muut vaikutukset.

Ministeriöllä on tänä vuonna varattu energiatukivaltuudesta tähän tarkoitukseen 40 miljoonaa euroa. Alustavan aikataulun mukaan TEM tekee tukipäätökset marraskuussa 2019.

Demonstraatiohankehaun ulkopuolelle jäävät pienet, eli alle viiden miljoonan euron hankkeet käsitellään normaalin energiatukihaun kautta. Näihin uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden hankkeisiin on mahdollista edelleen hakea energiatukea (ks. www.tem.fi/energia/energiatuki).

Lisätiedot verkossa:
https://tem.fi/uuden-energiateknologian-ja-suurten-demonstraatiohankkeiden-investointitukien-haku-vuodelle-2019

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Pekka Grönlund, TEM, puh.  029 506 4815
erityisasiantuntija Annukka Saari, TEM, puh. 029 504 7197
erityisasiantuntija Kati Veijonen, TEM, puh. 029 504 7170

 
Sivun alkuun