Aktiivimallin vaikutuksia arvioiva loppuraportti on julkaistu

Työ- ja elinkeinoministeriö 1.11.2019 15.01
Tiedote
Leipuri vaivaa taikinaa

Aktiivimallin työllisyysvaikutuksia on vaikea erottaa hyvän suhdannetilanteen vaikutuksista, eikä raportissa siksi anneta työllisyysvaikutuksista tarkkaa lukua.

Tutkimuksessa ei pystytty arvioimaan aktiivimallin työllisyysvaikutuksia luotettavasti. Malli koski lähes kaikkia työttömiä ja se otettiin käyttöön aikana, jolloin työllisyys oli vahvassa kasvussa. Myös eräät muut uudistukset ovat saattaneet vaikuttaa työttömiin samoihin aikoihin. Sopivan verrokkiryhmän puuttuessa aktiivimallin vaikutusta on vaikeaa eristää muiden tekijöiden vaikutuksesta, minkä vuoksi mallin työllisyysvaikutukset jäävät osin epäselviksi.

Aktiivimallin selvä vaikutus: lisännyt osallistumista TE-palveluihin

Aktiivimalli kasvatti työttömien taloudellisia kannustimia lyhytaikaisten töiden vastaanottamiseen ja työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumiseen. Jälkimmäisen osalta aktiivimallin vaikutus on raportin mukaan suhteellisen selvä. Työttömät hakeutuivat palveluihin, joilla aktiivimallin aktiivisuuskriteerit täyttyivät. Usein nämä palvelut olivat lyhytkestoisia. 

Aktiivimallin leikkuri osui erityisesti vanhimpiin työttömiin. Yli 55-vuotiaista työttömistä päiväraha pieneni noin puolella. 

TE-toimistojen työntekijät: Aktiivimalli ei tarkoituksenmukainen keino lisätä työllisyyttä

TE-toimistojen henkilökunnalle suunnatun kysely- ja haastattelututkimuksen mukaan työttömien työnhakijoiden halukkuus osallistua palveluihin lisääntyi aktiivimallin käyttöönoton jälkeen. TE-toimistoissa kasvaneeseen palvelutarpeeseen vastattiin lisäämällä palvelujen tarjontaa. Siitä huolimatta malliin suhtauduttiin TE-toimistoissa varsin kriittisesti. Sitä ei nähty työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaisena keinona edistää työllisyyttä. 

Kyselyn ja haastattelujen mukaan aktiivimallin avulla ei pystytä vastaamaan erilaisten työnhakija-asiakkaiden motivaatioon, tarpeisiin ja edellytyksiin aktivoitua, minkä takia sitä pidettiin eriarvioistavana, epäoikeudenmukaisena ja vääriin asiakasryhmiin kohdentuvana. Aktiivimallin nähtiin kannustavan vääränlaiseen aktiivisuuteen, joka ei perustu asiakkaiden tarpeisiin, motivaatioon tai työvoimapoliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen.

Työministeri Timo Harakka: Palvelut turvataan, kun aktiivimallin leikkuri puretaan

Työministeri kiittää tutkijaryhmää huolellisesta työstä.

– Aktiivimallin toteuttamistavan vuoksi sen työllisyysvaikutuksista ei ole mahdollista antaa uskottavasti tarkkaa lukua. Raportti on silti arvokas hallituksen jatkotyön kannalta, ministeri Harakka sanoo.
 
– Yksi raportin tärkeimmistä tuloksista on se, että aktiivimalli lisäsi TE-palvelujen käyttöä ja kysyntää. Työttömien palvelut turvataan ja niitä entisestään vahvistetaan nyt, kun hallitus purkaa aktiivimallin leikkurin, hän vahvistaa.
 
Koko hallituksen yhteinen näkemys on, että työllisyystilanne edellyttää lisätoimia. 
 
– Loppuraportti paljastaa, että aktiivimallin leikkuri on osunut erityisesti yli 55-vuotiaisiin työttömiin. Samalla tiedämme, että suurin potentiaali työllisyyden nostolle löytyy juuri tästä ikäryhmästä. Tulemme valmistelemaan uusia toimenpiteitä, jotka auttavat tätä ikäryhmää takaisin työmarkkinoille, ministeri Harakka sanoo. 

Työttömyysturvan vastikkeellisuus säilyy jatkossakin, työministeri painottaa.
 
– Parhaillaan valmistelussa on työttömyysturvan ja työttömien palveluiden uudistus, joka tukee työttömyysjaksojen lyhentymistä ja kannustaa työnhakuun. Tämä yksilöllisen työnhaun tuen malli rakennetaan siten, että työttömän oikeudet ja velvollisuudet ovat siinä tasapainossa. 

– Uudessa mallissa palvelut ja työnhakuvelvoite perustuvat yksilölliseen työllistymissuunnitelmaan. Hallitus antaa esityksen syksyllä 2020. Tämä uudistus valmistellaan lisäksi siten, että sen vaikuttavuus voidaan jälkikäteen arvioida. 
 
Lisätietoja
työministerin erityisavustaja Ville Kopra, TEM, p. 040 826 1358
julkistalouden professori Roope Uusitalo, Helsingin yliopisto ja VATT, p. 050 432 6094
ryhmäpäällikkö Minna Ylikännö, Kelan tutkimusyksikkö, p. 020 63 42803
työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth, TEM, p. 0295 048 073