Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ammatilliseen työvoimakoulutukseen osallistuvat maahanmuuttajat työllistyvät muita paremmin

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 13.6.2017 10.11
Uutinen

Työmarkkinalähtöiset toimenpiteet tukevat maahanmuuttajien työllistymistä parhaiten, osoittaa tuore tutkimus. Myös taloudelliset suhdanteet ja työvoiman tarve sääntelevät maahanmuuttajien työllistymistä voimakkaasti.

Työ- ja elinkeinoministeriön kotouttamisen osaamiskeskuksen toimeksiannosta tehty Maahanmuuttajat ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikuttavuus -tutkimus julkaistiin tiistaina 13.6.2017. Tutkimuksen laati Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuslaitoksen erikoistutkija, YTL Simo Aho.

– Tutkimus tuo täsmällistä tietoa työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikutuksista maahanmuuttajien työmarkkina-asemaan. Ensimmäistä kertaa on järjestelmällisesti analysoitu eri syistä Suomeen muuttaneiden asemaa ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikutusta työmarkkina-aseman muotoutumiseen. Raportti osoittaa oikeaksi valitun kotouttamispolitiikan suunnan, jossa ammatillisia sisältöjä ja työelämää tuodaan entistä aiemmin ja nopeammin kotoutumispolulle, sanoo kotouttamisen osaamiskeskuksen kehittämispäällikkö, dosentti Annika Forsander.

Yksi keskeisimmistä maahanmuuttajille suunnatuista työvoimapoliittisista toimenpiteistä on kotoutumiskoulutus. Tutkimuksen mukaan kotoutumiskoulutuksen lisäksi muihin toimenpiteisiin tai pelkästään muihin toimenpiteisiin osallistuneet työllistyivät paremmin kuin ne maahanmuuttajat, jotka eivät olleet lainkaan osallistuneet toimenpiteisiin. Erityisesti näin tapahtui niiden pienten ryhmien kohdalla, jotka osallistuivat ammatilliseen työvoimakoulutukseen tai saivat palkkatukea. Tutkimuksen suositus onkin, että kyseisiä toimenpiteitä tulisi kohdentaa useammalle kotoutujalle ja nykyistä aikaisemmin.

Tutkimuksesta käy ilmi, että yleinen työllisyystilanne vaikuttaa työttömien työllistymiseen enemmän kuin toimenpiteet. Tämä pätee myös maahanmuuttajiin.

– Työvoiman kysynnän kasvaessa myös toimenpiteistä on enemmän apua. Tästä kertoo se, että hyvässä taloudellisessa tilanteessa kotoutumistoimenpiteiden jälkeinen työllistyminen oli selvästi yleisempää kuin finanssikriisin jälkeen, Aho toteaa.

Tutkimus perustuu ainutlaatuisen laajaan rekisteriaineistoon, jossa seurattiin toimenpiteiden vaikuttavuutta sellaisilla maahanmuuttajilla, joille tehtiin TE-toimistossa kotouttamissuunnitelma vuonna 2003 ja 2008.

Parhaillaan uudistettava kotoutumislaki ja muut kotoutumispolitiikan muutokset tuovat kotoutumistoimenpiteet lähemmäksi työelämää. Tavoitteena on nopeuttaa maahanmuuttajien työllistymistä.

Maahanmuuttajat ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikuttavuus
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot:
Kehittämispäällikkö Annika Forsander, TEM, p. 029 50 60206
Erikoistutkija, YTL Simo Aho, Tampereen yliopisto, p. 050 318 6059
Erityisasiantuntija Villiina Kazi, TEM, p. 050 461 7606

 
Sivun alkuun