Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Anttilasta ja Stockmannilta irtisanotut työllistyneet hyvin

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 13.6.2019 11.06
Tiedote

Euroopan globalisaatiorahasto myönsi marraskuussa 2017 Suomelle 2,5 miljoonaa euroa Anttilasta ja Stockmannilta irtisanottujen tukemiseen. Hankkeen päättyessä lähes 85 prosenttia irtisanotuista on löytänyt uuden työpaikan.

Anttilan tavarataloketjun konkurssi ja Stockmannin irtisanomiset jättivät syksyllä 2016 yli 1 600 kaupan alan työntekijää työttömäksi. Suomi käynnisti nopeasti Euroopan globalisaatiorahaston (EGR) tuella hankkeen, jossa irtisanotuille tarjottiin heidän työllistymistään edistäviä palveluita.

Irtisanottujen työllistymistä on tuettu muun muassa koulutuksilla, valmennuksilla ja muilla toimenpiteillä, ja niihin osallistui yhteensä 670 henkilöä. Nyt hankkeen päättyessä irtisanotuista on työllistynyt 84 prosenttia, 2,9 prosenttia on koulutuksessa ja 11,8 prosenttia työttömänä.

– Suomessa on toteutettu viime vuosina lähinnä ICT-alan EGR-hankkeita ja tulokset ovat olleet mairittelevia. On hienoa nähdä, että hyvät tulokset ja kokemukset toteutuvat myös vähittäiskaupan alalla, toteaa suunnittelija Erja Nikula

– Vähittäiskaupan muutos jatkuu myös tulevaisuudessa. Alan työpaikat eivät ole katoamassa, mutta osaamisvaatimukset muuttuvat. Tämä edellyttää alalla työskenteleviltä aktiivista ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja päivittämistä, jatkaa Nikula.

Koulutuksiin ja valmennuksiin on ollut hankkeessa eniten osallistujia, mutta hankkeen myötä on myös myönnetty 24 uutta starttirahaa.

Suomi on hyödyntänyt EGR-tukea laajasti

Suomi on käyttänyt Euroopan globalisaatiorahastosta tuettuihin hankkeisiin rahaston kymmenvuotisen historian aikana yhteensä noin 40 miljoonaa euroa, kun huomioidaan sekä EU:n että kansallinen rahoitusosuus. Suomi on hyödyntänyt rahastoa etenkin ICT-alan suurten irtisanomisten yhteydessä. Vuosina 2015–2016 Suomi haki rahastosta tukea enemmän kuin yksikään toinen EU:n jäsenvaltio.

Euroopan globalisaatiorahaston tuessa EU:n rahoitusosuus on 60 prosenttia ja kansallinen osuus 40 prosenttia. Rahastosta myönnetään suurissa rakennemuutostilanteissa tukea aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, kuten erilaisiin valmennuksiin, koulutuksiin, liikkuvuuden edistämiseen, palkkatukeen ja starttirahaan.

Lisätiedot:

Erityisasiantuntija Tapani Kojonsaari, puh. 050 456 2547
Suunnittelija Erja Nikula, puh. 029 504 7058

 
Sivun alkuun