Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Asiantuntija-arvio hallitusohjelman yritystukia koskevista linjauksista

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 3.4.2020 13.29
Tiedote

Hallitusohjelman merkittävimmät yritystukilinjaukset liittyvät energiatukiin. Niitä koskevat uudistussuunnitelmat ovat pääosin oikeasuuntaisia. Myös päätökset yrityksille myönnettävien tutkimus- ja kehitystukien lisäyksistä ovat lähtökohdiltaan perusteltuja. T&k-avustusten kasvu tulee pääosin yritysvetoisesta TKI-paketista, jonka luonne on vielä selkiytymätön ja pitää sisällään riskejä.

Nämä arviot sisältyvät työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivan riippumattoman yritystukien tutkimusjaoston ensimmäiseen vuosiraporttiin. Siinä kuvataan yritystukien toteutunutta kehitystä, arvioidaan uuden hallituksen tukia koskevia linjauksia ja annetaan tilannekuva alan tutkimuksesta.

– Siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan ylläpitää ja jopa kasvattaa lähivuosina ilmastopolitiikkaan liittyviä tukitoimia. Niille on perusteltua tehdä tilaa karsimalla yritystukia, joiden tehosta ei ole näyttöä, toteaa tutkimusjaoston puheenjohtaja, työelämäprofessori Seija Ilmakunnas.

Raportissa ei tarkastella koronaviruksen takia tehtyjä uusia yritystukilinjauksia, sillä raportti on valmisteltu ennen kuin virusepidemia levisi globaaliksi kriisiksi.

Suoria yritystukia maksettiin viime vuonna 1,5 miljardia euroa

Yritystukien käsite on vakiintumaton. Yritystukina jaettavien etuuksien kokonaismäärästä esiintyy toisistaan selvästi poikkeavia arvioita. Tässä raportissa suorat yritystuet on ankkuroitu EU:n valtiontukien sääntelystä johdettuun rajaukseen. Verotukien osalta käytetään VM:n tietoja.

Tämän rajauksen mukaan vuonna 2019 suoria yritystukia maksettiin noin 1,5 miljardia euroa, kun energiaveron palautukset luokitellaan suoriksi tuiksi.

Ajanjaksolla 2012–2019 suorien tukien kokonaismäärä on kasvanut. Tuen rakenteessa tapahtui myös selvä muutos energia- ja ilmastotukien lisääntyessä ja panostusten TKI-toimintaan supistuessa. Pyrkimys siirtää tukien painopistettä kustannuksia alentavista tuista taloutta uudistaviin tukiin ei edennyt.

Verotuki on selvästi suurempi yritystukimuoto

Verotuen muodossa myönnettäviä yritystukia on runsaasti, yli 60 kappaletta. Verohuojennuksina jaettu tuki ylittää euromääräisesti selvästi suorien tukien määrän, vaikka arviot verotuista ovatkin suuntaa-antavia.

Tutkimusjaoston mukaan verotukien perusteet tulisi määritellä nykyistä tarkemmin ja uusien tukien sijasta tulisi pyrkiä tukien karsimiseen. Lisäksi tulisi saada aikaiseksi yritystukia koskeva tietoperusta, joka kokoaa yhteen nyt hajallaan olevan tiedonkeruun.

Yritystukien vaikuttavuuden arviointi on tärkeää hyvän tuen periaatteiden mukaisesti. Uskottavat vertailuasetelmat tukea saaneiden ja ilman jääneiden välillä voivat kuitenkin olla entistä haastavampia, kun tukea kohdistetaan yritysten ekosysteemeihin. Päätöksenteossa uudistuksille asetettavat tavoitteet tulisi ilmaista siten, että tukien vaikuttavuutta voidaan seurata ja suhteuttaa asetettuihin tavoitteisiin.

Yritystukien tutkimusjaosto on riippumaton asiantuntijaelin

Työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimiva yritystukien tutkimusjaosto asetettiin keväällä 2019. Se tuottaa informaatiota yritystukijärjestelmän kehittymisestä sekä edistää vaikuttavuuden arvioinnin laatua ja tutkimuksen hyödyntämistä politiikanteossa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Yritystukien tutkimusjaostoon kuuluvat puheenjohtajana Seija Ilmakunnas (työelämäprofessori, Jyväskylän yliopisto) sekä jäseninä Minna Martikainen (professori, Hanken), Mikko Puhakka (professori, Oulun yliopisto), Hannu Salonen (professori, Turun yliopisto) ja varapuheenjohtaja Rune Stenbacka (professori, Hanken). Jaoston asiantuntijasihteeri on erityisasiantuntija Rasmus Reinikainen (työ- ja elinkeinoministeriö). Tutkimusjaoston toimikausi on 2019–2023.

Raportin yhteydessä julkaistaan taustaraportti energian tuotantoon ja käyttöön liittyvistä yritystuista.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Rasmus Reinikainen, TEM, puh. 029 504 7113 ja rasmus.reinikainen(at)tem.fi
työelämäprofessori Seija Ilmakunnas, JY, puh. 050 362 9270 (tutkimusjaoston pj.)
tutkimusohjaaja Marita Laukkanen, VATT, puh. 295 519 429 (energian yritystukien taustaraportti)

 
Sivun alkuun